Hae tästä blogista

torstai 11. tammikuuta 2018

Ludvig XIV:n rakkausseikkailut osa 5: Miten madade de Montespan syrjäytti Louise de La Valliéren?

-- La Voisin nyökäytti päätään Athénaïsin kertoessa Louise de la Valliéresta, joka hänen oli saatava tieltään. Louise de la Valliéren tapaisen naisen karkottaminen noitakonstein ei ennustajan mielestä ollut kovinkaan vaikeata. Suuremman työn takana olisi kuningas Ludvigin intohimon herättäminen, mutta tarpeeksi pitkän ajan kuluessa onnistuisi sekin, La Voisin selitti.

Mutta minulla ei ole aikaa odottaa!” Athénaïs huudahti kiukustuneena. ”Minä haluan päästä kuninkaan rakastajattareksi heti!”

La Voisin vain nyökäytteli päätään.

Mitä hyötyä minulla on Louise de la Valliéren syrjäyttämisestä, jos en samalla saa kuningasta rakastajakseni?” hän tiuskaisi. ”Minä tahdon kuninkaan itselleni vielä nyt, kun olen nuori ja kaunis.”

Meidän on turvauduttava loitsuihin ja taikoihin”, La Voisin vastasi rauhallisesti.

Eikö ole mitään nopeampaa keinoa?” Athénaïs kiirehti. ”Eikö teillä ole mitään juomaa, jonka avulla kuningas rakastuisi minuun ja hylkäisi Louisen?”


  

 La Voisin puisti päätään, ja Athénaïsta raivostutti. Tuo pieni nainen, joka oli pukeutunut tulipunaiseen, kultaisin kaksipäisin kotkin kirjailtuun pukuun, näytti nyt pitävän käsissään hänen mahdollisuuksiaan päästä Ranskan hovin ensimmäiseksi naiseksi. Mutta La Voisin ei ollut lainkaan niin nopea kuin Athénaïs olisi toivonut. Lemmenjuoman asemasta, joka olisi herättänyt kuninkaassa äkillisen intohimon, oli rouva de Montespanin tyydyttävä La Voisinin taikoihin, vaikka hän joka päivä hätäilikin sitä että aikaa kului.
 
Athénaïsn kärsimättämyydestä huolimatta La Voisin kuitenkin tiesi keinot. Eräänä päivänä hän saapui Athénaïsn sisaren luokse ja ryhtyi siellä taikomaan. Hänen mukanaan oli Mariette, St Severinin pappi, joka papilliseen asuunsa pukeutuneena pirskotti Athénaïsn päälle pyhää vettä ja luki hänelle Kuninkaiden evankeliumia. Athénaïs oli yksinkertaiseen harmaaseen pukeutuneena polvillaan lattialla ja toisiti kerta toisensa perästä loitsun, jonka La Voisin oli kirjoittanut häntä varten. La Voisin seisoi punaisessa samettipuvussaan hänen edessään ja heilutti kädessään suitsutusastiaa, jonka savu sai hänet yhtä mittaa yskimään. Athénaïs rukoili hartaasti, että kuninkaassa syttyisi intohimo häntä kohtaan ja että hallitsija viimeinkin huomaisi, miten mitätön nainen Louise de la Valliére oli. Varmuuden vuoksi Athénaïs lisäsi loitsuun vielä toivomuksen, että Louise de la Valliére kuolisi mahdollisimman pian.

Seuraavana päivänä Athénaïs katseli uteliaana, mitä La Voisinin taika oli saanut aikaan. Mutta kuningas ei näyttänyt edes huomaavan häntä. Koko ajan Louisen luona ollessaan Ludvig istui käsi tämän kädessä. Raivoissaan Athénaïs silloin kiiruhti La Voisinin luo ja vaati tätä ryhtymään tehokkaampiin toimiin.

Te kiiruhdatte liikaa”, La Voisin vastasi ärsyttävän rauhallisesti. ”Jokainen taika vaatii oman aikansa.”

Mutta minulla ei ole aikaa!” Athénaïs huusi ja polki jalkaa La Voisinin edessä. ”Minä haluan kuninkaan rakastajakseni, ja teidän on keksittävä tehokkaampia keinoja.”

La Voisin huokaisi ja käski sitten Athénaïsn viedä Mariettelle St. Severinin kirkkoon kaksi kyyhkysensydäntä. Athénaïs hankki vaadittavat sydämet, vaikka niiden saaminen ei ollut suinkaan niin helppoa kuin hän ensin luuli. Kesyn ja ystävällisen näköinen kyyhkynen ei ollutkaan niin helposti tapettava lintu kuin hän oli kuvitellut. Tuntui kuin kyyhkynen olisi arvannut, että Athénaïs suunnitteli sen kuristamista, ja pysytteli sopivan matkan päässä. Ketään muutakaan Athénaïs ei uskaltanut käskeä tappamaan kyyhkysiä, sillä koko taika olisi voinut mennä pilalle, jos se olisi tullut ihmisten tietoon.

Lopulta Athénaïsn onnistui tappaa kaksi kyyhkystä, joiden sydämet hän inhoa tuntien otti ja vei Mariettelle. St. Severinin kirkon pappi luki sydämille messun ja pani ne ehtoolliskalkin alle. Athénaïs de Montespan oli itse läsnä messun aikana St. Severinin kirkon kappelissa. Messun jälkeen toisti pappi ne loitsut ja seremoniat, jotka oli jo esitetty Athénaïsn sisaren kotona.

Tämäkään taika ei vielä tuntunut auttavan, ja Athénaïs purki kiukkuaan La Voisinille. Tämä kehotti häntä edelleenkin kärsivällisyyteen, mutta kun Athénaïs toistamiseen ilmoitti, ettei hän enää jaksanut odottaa La Voisinin loitsujen tulosta, ennustaja totesi, että heidän olisi siinä tapauksessa turvauduttava lemmenjuomaan. Tämä oli tosin La Voisinin mukaan hyvin arveluttava keino, sillä kuningashan saattaisi helposti kuvitella että hänet yritettiin myrkyttää. Mutta malttamaton rouva de Montespan pyysi La Voisinilta miehen intohimoa herättävää jauhetta, jonka hän – kuninkaan tullessa seuraavan kerran Louise de la Valliéren luo – salaa sekoitti viiniin.

Tällä kertaa La Voisinin taikatemppu näyttikin vaikuttavan. Juotuaan viinin kuningas alkoi tuntea selvää mielenkiintoa Athénäis de Montespania kohtaan ja keskusteli tämän kanssa pitkän aikaa. Lähtiessään kuningas sanoi toivovansa, että saisi nähdä Athénaïsin seuraavallakin kerralla tullessaan tapaamaan Louise de la Valliérea, ja Louise, tuo pikku hupsu, tietysti kutsui Athénaïs de Montespanin luokseen, kun kuningas taas tuli.

Athénaïs hymyili rohkeasti omalle peilikuvalleen. Tuon päivän jälkeen oli kuninkaan katse seurannut häntä aina hovissa, ja hallitsija oli saapunut yhtä mittaa keskustelemaan hänen kanssaan. Athénaïsn oli onnistunut sytyttää Ludvigin intohimo, mutta se ei vielä riittänyt hänelle. Tosin hän kyllä ymmärsi, ettei kuningas koskaan voisi ottaa häntä puolisokseen, mutta hän halusi kuitenkin vahvistaa omaa asemaansa mahdollisimman paljon. Hän ei suinkaan ollut samanlainen kuin tuo tyhmä Louise, joka oikopäätä meni kuninkaan kanssa vuoteeseen, kun tämä vain halusi sitä. Ei, Athénaïs tiesi, että hallitsijan intohimon oli roihuttava täydellä liekillä, ennen kuin hän saisi suostua tämän rakastajattareksi. Kuninkaan oli toivottava ja haluttava häntä, sillä se oli ainoa keino, millä Athénaïs pystyisi säilyttämään kuninkaan rakkauden.

Kuukausia hänen oli sitten onnistunut torjua kuninkaan yhä kiihkeämmät ehdotukset – tietysti silti loukkaamatta hallitsijaa, sillä Ludvig oli hyvin tarkka kuninkaallisesta arvostaan. Varovasti hän vain vihjaisi, ettei hän halunnut loukata kuningatar Maria Teresian tunteita ja muistutti Ludvigia aina tarpeen tullen siitäkin, että oli itse naimisissa.

Athénaïs hymähti ja kohautti kauniita olkapäitään. Jos kuningas olisi saattanut edes aavistaa, miten yhdentekevä markiisi de Montespan oli vaimolleen! Mutta aivomiehen olemassaoloon oli syytä silloin tällöin vedota, ettei kuningas vain pitäisi markiisitarta kevymielisenä.

Mutta nyt kaikki oli valmista. Athénaïs kääntyi sivuttain ja katsoi itseään pelistä. Hän oli todella kaunis, sitä hän ei voinut itsekään kieltää. Ei siis ihme, jos kuninkaan katse seurasi häntä joka päivä yhä tulisempana. Tänä iltana hän antaisi kuninkaalle periksi, ja niin hänestä tulisi koko hovin keskipiste. Sillä Athénaïs ei ajatellut hetkeäkään rakastaa hallitsijaansa syrjässä tai hiljaisuudessa. Hänen oli saatava osakseen kaikki se kunnia ja loisto, mikä kuului sille naiselle, jonka kuningas oli suvainnut ottaa rakastajattarekseen.



 Athénaïs nyökkäsi vielä kerran peilikuvalleen ja lähti sitten huoneesta. Läpi Versaillesin linnan kaikuivat jo musiikin tahdit. Juuri ennen kuin Athénaïs de Montespan astui juhlasaliin, hän otti kasvoilleen säteilevimmän hymynsä. Koko salin läpi kuului kohahdus, kun hän tuli sisään. Se imarteli tietenkin Athénaïsta, vaikka hän olikin tottunut siihen, että herätti kaikkialla huomiota. Mutta mitä merkitsivät hoviherrojen palvovat katseet! Vain kuningas kiinnosti häntä, ja kun Athénaïs näki hallitsijan salin toisella puolella, kohosi hänen kasvoilleen entistäkin hurmaavampi hymy.

Te olette kaunein nainen, jonka olen koskaan nähnyt”, kuningas kuiskasi hetkistä myöhemmin.

Teidän Majesteettinne suvaitsee liioitella”, Athénaïs torjui vaatimattomasti.

Mikään sana ei ole liioittelua, jos se kuvaa teidän kauneuttanne”, kuningas sanoi. ”Te olette koko hovin kaunistus.”

Athénaïs soi kuninkaalle säteilevimmän hymynsä, ja tämä puristi häntä lujasti käsivarresta.

Tulkaa”, Ludvig kuiskasi käheällä äänellä. ”Tulkaa, minä en jaksa odottaa teitä enää päivääkään.”--
Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanista – Versaillesin valtiatar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti