Reseptejä 1950-luvulta

Metsälinnunpaisti

1 teeri tai metso

100 – 200 grammaa silavaa

1 ruokalusikallinen suolaa

1 ruokalusikallinen vehnäjauhoja

¾ litraa maitoa

Kastike:

2 desilitraa kermaa

mustaherukkahyytelöä tai – hilloa

Puhdistettu lintu sidotaan. Silava leikataan ohuiksi viipaleiksi, joita painellaan hieman käsin. Lintu peitetään silavaviipaleilla ja sidotaan vielä sieltä täältä, jotta silava pysyisi paikoillaan. Sydän, kivipiira ja ruskistettu maksa kiehautetaan maidossa. Lintu pannaan ruskistumaan kuumaan pataan, suola ja jauhot ripotellaan ruskistuneelle pinnalle ja lintua valellaan paistamisen aikana kiehuvalla maidolla.

Kun lintu on kypsä, liemeen vispilöidään kerma ja kastike maustetaan ja siivilöidään. Paisti leikataan siten, että siitä ensin irrotetaan siivet ja jalat, mikä jälkeen rintaliha leikataan viipaleiksi. Palat asetellaan paikoilleen, jotta lintu on kokonaisen näköinen tarjolle vietäessä. Tarjotaan herukkahillon tai kasvissalaatin kanssa.

Köyhän hanhi

300 grammaa maksaa

150 grammaa silavaa

600 grammaa perunoita

3 ruokalusikallista vehnäjauhoja

¼ teelusikallista maustepippuria

valkopippuria

2 teelusikallista suolaa

1 sipuli

1 ruokalusikallinen rasvaa

2 kupillista vettä tai lihalientä

Maksa ja silava leikataan ohuiksi viipaleiksi. Perunat kuoritaan ja leikataan viipaleiksi. Maksaviipaleet kastetaan mausteseoksessa. Voideltuun vuokaan ladotaan kerroksittain peruna-, maksa- ja silavaviipaleita (lisämausteeksi ruskistettua sipulia), alimmaksi ja päällimmäiseksi perunaa. Viimeiseksi vuokaan kaadetaan pari kupillista vettä tai lihalientä ja ”hanhi” kypsennetään uunissa, mieluiten peitettynä, jotta pinta ei ruskistuisi liikaa. Köyhän hankea on näet paistettava kauemmin kuin silakkapaistosta, 1 ½ – 2 tuntia.

Huom! Maksapihvin tähteet sopivat erinomaisesti köyhän hanheen, vaikka ne ovatkin ruskistettuja.

Nokkosvanukas

3 ruokalusikallista voita

4 ruokalusikallista vehnäjauhoja

3 kahvikupillista kermamaitoa

4 kananmunaa

suolaa, valkopippuria

350 grammaa nokkosia

(2 kovaksi keitettyä kananmunaa)

Nokkoset huuhdellaan hyvin ja kiehautetaan omassa liemessään suolalla maustettuna kunnes menevät kokoon. Nokkoset silputaan hakkurissa, pannaan uudelleen kasariin ja niistä kiehautetaan pois liika kosteus.

Vanukastaikina: voi ja jauhot kiehautetaan kasarissa, niihin lisätään maito vähitellen. Seos saa kiehua 10 minuuttia eli kunnes se irtoaa kasarin reunoista. Seos jäähdytetään silloin tällöin hämmentäen, ettei siihen muodostu kuorta. Keltuaiset lisätään joukkoon yksitellen seosta hyvin vatkaten. Lisätään nokkoset ja mausteita maun mukaan. Viimeksi sekoitetaan varovasti joukkoon vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Seos kaadetaan voideltuun, jauhotettuun rengasvuokaan, jonka päälle sidotaan voipaperi. Vanukas kypsennetään vesihauteessa (noin ¾ tuntia). Vanukasta ei saa keittää liian kauan, ettei siitä tule kuivaa. Se saa olla keittämisen jälkeen vuoassa 5 minuuttia, ja se irrotetaan sitten veitsellä reunoistaan ja kumotaan tarjoiluvadille. Vanukkaan voi koristaa kovaksi keitetyn munan viipaleilla ja tomaattilohkoilla. Vanukkaan kanssa tarjottavaksi sopivat käristetyt korvasienet tai herkkusienet.

Ludvig XIV:n rakkausseikkailut osa 5: Miten madade de Montespan syrjäytti Louise de La Valliéren?

-- La Voisin nyökäytti päätään Athénaïsin kertoessa Louise de la Valliéresta, joka hänen oli saatava tieltään. Louise de la Valliéren tapaisen naisen karkottaminen noitakonstein ei ennustajan mielestä ollut kovinkaan vaikeata. Suuremman työn takana olisi kuningas Ludvigin intohimon herättäminen, mutta tarpeeksi pitkän ajan kuluessa onnistuisi sekin, La Voisin selitti.

”Mutta minulla ei ole aikaa odottaa!” Athénaïs huudahti kiukustuneena. ”Minä haluan päästä kuninkaan rakastajattareksi heti!”

La Voisin vain nyökäytteli päätään.

”Mitä hyötyä minulla on Louise de la Valliéren syrjäyttämisestä, jos en samalla saa kuningasta rakastajakseni?” hän tiuskaisi. ”Minä tahdon kuninkaan itselleni vielä nyt, kun olen nuori ja kaunis.”

”Meidän on turvauduttava loitsuihin ja taikoihin”, La Voisin vastasi rauhallisesti.

”Eikö ole mitään nopeampaa keinoa?” Athénaïs kiirehti. ”Eikö teillä ole mitään juomaa, jonka avulla kuningas rakastuisi minuun ja hylkäisi Louisen?”

  

 La Voisin puisti päätään, ja Athénaïs’ta raivostutti. Tuo pieni nainen, joka oli pukeutunut tulipunaiseen, kultaisin kaksipäisin kotkin kirjailtuun pukuun, näytti nyt pitävän käsissään hänen mahdollisuuksiaan päästä Ranskan hovin ensimmäiseksi naiseksi. Mutta La Voisin ei ollut lainkaan niin nopea kuin Athénaïs olisi toivonut. Lemmenjuoman asemasta, joka olisi herättänyt kuninkaassa äkillisen intohimon, oli rouva de Montespanin tyydyttävä La Voisinin taikoihin, vaikka hän joka päivä hätäilikin sitä että aikaa kului.

 

Athénaïs’n kärsimättämyydestä huolimatta La Voisin kuitenkin tiesi keinot. Eräänä päivänä hän saapui Athénaïs’n sisaren luokse ja ryhtyi siellä taikomaan. Hänen mukanaan oli Mariette, St Severinin pappi, joka papilliseen asuunsa pukeutuneena pirskotti Athénaïs’n päälle pyhää vettä ja luki hänelle Kuninkaiden evankeliumia. Athénaïs oli yksinkertaiseen harmaaseen pukeutuneena polvillaan lattialla ja toisiti kerta toisensa perästä loitsun, jonka La Voisin oli kirjoittanut häntä varten. La Voisin seisoi punaisessa samettipuvussaan hänen edessään ja heilutti kädessään suitsutusastiaa, jonka savu sai hänet yhtä mittaa yskimään. Athénaïs rukoili hartaasti, että kuninkaassa syttyisi intohimo häntä kohtaan ja että hallitsija viimeinkin huomaisi, miten mitätön nainen Louise de la Valliére oli. Varmuuden vuoksi Athénaïs lisäsi loitsuun vielä toivomuksen, että Louise de la Valliére kuolisi mahdollisimman pian.

Seuraavana päivänä Athénaïs katseli uteliaana, mitä La Voisinin taika oli saanut aikaan. Mutta kuningas ei näyttänyt edes huomaavan häntä. Koko ajan Louisen luona ollessaan Ludvig istui käsi tämän kädessä. Raivoissaan Athénaïs silloin kiiruhti La Voisinin luo ja vaati tätä ryhtymään tehokkaampiin toimiin.

”Te kiiruhdatte liikaa”, La Voisin vastasi ärsyttävän rauhallisesti. ”Jokainen taika vaatii oman aikansa.”

”Mutta minulla ei ole aikaa!” Athénaïs huusi ja polki jalkaa La Voisinin edessä. ”Minä haluan kuninkaan rakastajakseni, ja teidän on keksittävä tehokkaampia keinoja.”

La Voisin huokaisi ja käski sitten Athénaïs’n viedä Mariettelle St. Severinin kirkkoon kaksi kyyhkysensydäntä. Athénaïs hankki vaadittavat sydämet, vaikka niiden saaminen ei ollut suinkaan niin helppoa kuin hän ensin luuli. Kesyn ja ystävällisen näköinen kyyhkynen ei ollutkaan niin helposti tapettava lintu kuin hän oli kuvitellut. Tuntui kuin kyyhkynen olisi arvannut, että Athénaïs suunnitteli sen kuristamista, ja pysytteli sopivan matkan päässä. Ketään muutakaan Athénaïs ei uskaltanut käskeä tappamaan kyyhkysiä, sillä koko taika olisi voinut mennä pilalle, jos se olisi tullut ihmisten tietoon.

Lopulta Athénaïs’n onnistui tappaa kaksi kyyhkystä, joiden sydämet hän inhoa tuntien otti ja vei Mariettelle. St. Severinin kirkon pappi luki sydämille messun ja pani ne ehtoolliskalkin alle. Athénaïs de Montespan oli itse läsnä messun aikana St. Severinin kirkon kappelissa. Messun jälkeen toisti pappi ne loitsut ja seremoniat, jotka oli jo esitetty Athénaïs’n sisaren kotona.

Tämäkään taika ei vielä tuntunut auttavan, ja Athénaïs purki kiukkuaan La Voisinille. Tämä kehotti häntä edelleenkin kärsivällisyyteen, mutta kun Athénaïs toistamiseen ilmoitti, ettei hän enää jaksanut odottaa La Voisinin loitsujen tulosta, ennustaja totesi, että heidän olisi siinä tapauksessa turvauduttava lemmenjuomaan. Tämä oli tosin La Voisinin mukaan hyvin arveluttava keino, sillä kuningashan saattaisi helposti kuvitella että hänet yritettiin myrkyttää. Mutta malttamaton rouva de Montespan pyysi La Voisinilta miehen intohimoa herättävää jauhetta, jonka hän – kuninkaan tullessa seuraavan kerran Louise de la Valliéren luo – salaa sekoitti viiniin.

Tällä kertaa La Voisinin taikatemppu näyttikin vaikuttavan. Juotuaan viinin kuningas alkoi tuntea selvää mielenkiintoa Athénäis de Montespania kohtaan ja keskusteli tämän kanssa pitkän aikaa. Lähtiessään kuningas sanoi toivovansa, että saisi nähdä Athénaïsin seuraavallakin kerralla tullessaan tapaamaan Louise de la Valliérea, ja Louise, tuo pikku hupsu, tietysti kutsui Athénaïs de Montespanin luokseen, kun kuningas taas tuli.

Athénaïs hymyili rohkeasti omalle peilikuvalleen. Tuon päivän jälkeen oli kuninkaan katse seurannut häntä aina hovissa, ja hallitsija oli saapunut yhtä mittaa keskustelemaan hänen kanssaan. Athénaïs’n oli onnistunut sytyttää Ludvigin intohimo, mutta se ei vielä riittänyt hänelle. Tosin hän kyllä ymmärsi, ettei kuningas koskaan voisi ottaa häntä puolisokseen, mutta hän halusi kuitenkin vahvistaa omaa asemaansa mahdollisimman paljon. Hän ei suinkaan ollut samanlainen kuin tuo tyhmä Louise, joka oikopäätä meni kuninkaan kanssa vuoteeseen, kun tämä vain halusi sitä. Ei, Athénaïs tiesi, että hallitsijan intohimon oli roihuttava täydellä liekillä, ennen kuin hän saisi suostua tämän rakastajattareksi. Kuninkaan oli toivottava ja haluttava häntä, sillä se oli ainoa keino, millä Athénaïs pystyisi säilyttämään kuninkaan rakkauden.

Kuukausia hänen oli sitten onnistunut torjua kuninkaan yhä kiihkeämmät ehdotukset – tietysti silti loukkaamatta hallitsijaa, sillä Ludvig oli hyvin tarkka kuninkaallisesta arvostaan. Varovasti hän vain vihjaisi, ettei hän halunnut loukata kuningatar Maria Teresian tunteita ja muistutti Ludvigia aina tarpeen tullen siitäkin, että oli itse naimisissa.

Athénaïs hymähti ja kohautti kauniita olkapäitään. Jos kuningas olisi saattanut edes aavistaa, miten yhdentekevä markiisi de Montespan oli vaimolleen! Mutta aivomiehen olemassaoloon oli syytä silloin tällöin vedota, ettei kuningas vain pitäisi markiisitarta kevymielisenä.

Mutta nyt kaikki oli valmista. Athénaïs kääntyi sivuttain ja katsoi itseään pelistä. Hän oli todella kaunis, sitä hän ei voinut itsekään kieltää. Ei siis ihme, jos kuninkaan katse seurasi häntä joka päivä yhä tulisempana. Tänä iltana hän antaisi kuninkaalle periksi, ja niin hänestä tulisi koko hovin keskipiste. Sillä Athénaïs ei ajatellut hetkeäkään rakastaa hallitsijaansa syrjässä tai hiljaisuudessa. Hänen oli saatava osakseen kaikki se kunnia ja loisto, mikä kuului sille naiselle, jonka kuningas oli suvainnut ottaa rakastajattarekseen.

 Athénaïs nyökkäsi vielä kerran peilikuvalleen ja lähti sitten huoneesta. Läpi Versaillesin linnan kaikuivat jo musiikin tahdit. Juuri ennen kuin Athénaïs de Montespan astui juhlasaliin, hän otti kasvoilleen säteilevimmän hymynsä. Koko salin läpi kuului kohahdus, kun hän tuli sisään. Se imarteli tietenkin Athénaïs’ta, vaikka hän olikin tottunut siihen, että herätti kaikkialla huomiota. Mutta mitä merkitsivät hoviherrojen palvovat katseet! Vain kuningas kiinnosti häntä, ja kun Athénaïs näki hallitsijan salin toisella puolella, kohosi hänen kasvoilleen entistäkin hurmaavampi hymy.

”Te olette kaunein nainen, jonka olen koskaan nähnyt”, kuningas kuiskasi hetkistä myöhemmin.

”Teidän Majesteettinne suvaitsee liioitella”, Athénaïs torjui vaatimattomasti.

”Mikään sana ei ole liioittelua, jos se kuvaa teidän kauneuttanne”, kuningas sanoi. ”Te olette koko hovin kaunistus.”

Athénaïs soi kuninkaalle säteilevimmän hymynsä, ja tämä puristi häntä lujasti käsivarresta.

”Tulkaa”, Ludvig kuiskasi käheällä äänellä. ”Tulkaa, minä en jaksa odottaa teitä enää päivääkään.”--

Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanista – Versaillesin valtiatar

Antiikin roomattarien keinoja miesten valloittamiseen

Koska miehen kuului tehdä aloite, oli ratkaisevan tärkeää, että nainen onnistui kohdistamaan miehen katseen ja intohimon itseensä. Ovidius valisti että naisen täytyi kiinnittää huomiota etenkin hampaiden, kasvojen ja kainaloiden hygieniaan sekä poistaa säärikarvansa. ”Tympeä pukinhaju ei saa tunkeutua kainaloihin eivätkä säärenne saa muuttua vastenmieliseksi törröttävien karvojen vuoksi!”

Runoniekka kehotti roomattaria myös salaamaan miehiltä kauneusrutiininsa. Mies ei saanut koskaan sattua paikalle naisen laittautuessa eikä saanut tutustua meikkituotteisiin. Silläkin uhalla että nainen joutui telkeytymään huoneeseensa, mies ei saanut missään nimessä nähdä puolivalmista ehostusta. Huulten kiillon ja ihon kirkkauden salaisuutta ei saanut paljastaa hänelle. Viat täytyi ehdottomasti kätkeä, olihan viehätysvoima naisen pääasiallinen ase. Kaikilla naisilla oli vikoja, joten välillä oli tarpeen petkuttaa. Erityisen lyhyen naisen oli kannattavampaa jäädä istumaan. Lyhyyden voi salata myös ojentumalla loikoilemaan vuoteelle. Jalat voi vaihtoehtoisesta piilottaa vuodevaatteilla, jotta vieressä makaava mies ei voinut verrata naisen pituutta omaansa.

Hymy oli yksi roomattarien käyttämistä viettelykonsteista. Sitä tuli tosin käyttää tehokkaasti ja viehkeästi sortumatta moukkamaiseen irvistelyyn. ”Suu auetkoon kohtuullisesti, hymykuopat sen molemmin puolin olkoot pienet, huulet alaosa peittäköön hampaiden kärjet.”

Myös naisen liikkumistapa ja kävelytyyli olivat tärkeitä. Juuri niiden ansiosta mies jäi ensivaikutelman saatuaan joko naisen lumoihin tai piti tätä vastenmielisenä. Ovidiuksen mielestä naisen piti kävellä aistikkaasti vältellen rahvaanomaista leveähaaraista askellusta, koska umbrialaisen talonpojan emäntä tallusti niin. Oli vältettävä myös epäseksikästä käyntiä, jossa vartalon liikkeet olivat velttoja ja ryhdittömiä. Oli valittava kuninkaallinen ja ylpeä kävelytyyli. Veriin menevimmässä askelluksessa kuitenkin herätettiin miehen vaistot keinuttamalla houkuttelevasti lanteita.

Pieni ilkikurisuus oli tarpeen vaatevalinnoissa. Nainen saattoi esimerkiksi jättää toisen olkapään ja käsivarren yläosan paljaaksi. Itse runoilija myönsi niksin tehon. ”Heti kun näen tällaista, haluan suudella olkapäätä, niin pitkälle kuin se on paljaana.”

Roomalaiset miehet ihannoivat luonnollisesti ystävällistä, lumoavaa, seurallista ja alistuvaa naista, olihan Antiikin Rooman yhteiskunta seksistinen. Riitti että naisen muisti yhden tehokkaan ohjenuoran: riitojen välttämisen. Ovidiuksen mukaan riidat oli tunnusomaista vaimoille. Rakastajattaren täytyi välttää riitoja niin pitkälle kuin mahdollista halutessaan pitää kiinni rakastajastaan.

Muitakin keinoja hyödyntämällä nainen saattoi lyödä kilpasiskonsa laudalta viekoittelupelissä. Harvinaisen sensuelli ääni saattoi lähes yhtä houkutteleva kuin kaunis ulkonäkö, niinpä laulutaitoa kannatti harjoittaa tavoitteellisesti. Samoin kannatti harjoitella tanssia, joka paljasti käsivarsien ja vartalon sulokkuuden ja hyödyntää lisäksi roomalaismiehiin vahvasti vetoavaa ruumiinkieltä sukupuolivietin herättävine, keinuvine lanteineen. Naisten suosimia viettelykeinoja olivat myös kitharan ja harpun soitto sekä runojen lausunta. 

Muita Ovidiuksen antamia neuvoja

- Jos olet laiha, käytä muhkeita, väljiä vaatteita ja kätke vartalosi viittaan.

- Piilota epämuotoinen jalka valkoiseen jalkineeseen, joka kätkee sen ääriviivat. Älä koskaan avaa kenkien nyörejä, jos sinulla on sirot nilkat (vaikuttaa siltä että jo Antiikin Roomassa monet miehet olivat heikkoina naisten jalkoihin ja katselivat niitä mielellään.)

- Jos kätesi ovat liian suuret eivätkä kynnet ole kovin kauniit, älä elehdi liikaa käsilläsi, kun puhut.

- Jos sinulla on pahanhajuinen hengitys, älä puhu koskaan tyhjällä vatsallasi äläkä käännä kasvojasi miehen suuntaan.

- Jos hampaasi ovat mustat tai liian isot tai vinot, muista että hymystä on sinulla vain haittaa.

- Jos lapaluusi törröttävät (ja näyttävät siiviltä), korjaa vika pehmeillä toppauksilla.

- Jos rintasi ovat pienet, käytä liivejä. Bandeau-mallisten rintaliivien nimi on strophium, ja ne valmistettiin kankaasta tai  hyvin ohuesta nahasta. Niiden käyttö oli yleistä, sillä ne kasvattivat kuppikokoa ja antoivat vaikutelman yhtä tai kahta kokoa suuremmasta rintavarustuksesta. Liivit myös kohottivat povea ja saivat naisen kaula-aukon vetämään miesten innostuneet katseet puoleensa.

- Naisen ei tule pröystäillä liikaa ylellisillä asusteilla, vaan kalliiden korujen ja vaatteiden valinnassa kannatti aina panostaa tyylikkyyteen. Sivistynyt ja hienostuneita naisia ihaillut Ovidius antoi kaksituhatta vuotta sitten edelleen ajankohtaisen neuvon. ”--Karkotatte meidät usein sillä rikkaudella, jolla tavoittelette meitä. Viehkeys vangitsee meidät--”