Thomas Seymour ja prinsessa Elisabet: osa 2

Äkkiä Elisabet säpsähtää. Hänen makuuhuoneensa ovi narahtaa ja joku astuu sisään. Mutta se ei ole Kat Ashley – askeleet ovat liian raskaat. Elisabet kuuntelee jännittyneenä. Vieras astuu hänen vuoteensa viereen ja pysähtyy siihen.

Elisabetille tulee kauhusta kuuma. Hänen tekisi mieli huutaa Kat Ashleytä, mutta hän ei saa sanaa suustaan. Ja ehkä on parempikin, ettei vieras huomaa hänen olevan hereillä. Elisabetin mieleen muistuvat kaikki kertomukset murhista ja ryöstöistä, ja hän vapisee kauttaaltaan.

Samassa vuodeverhot nykäistään syrjään, ja Thomas Seymour seisoo nauravana Elisabetin vuoteen vieressä.

”Hyvää huomenta, kultaseni! Pelotinko teidät vai oliko tuloni miellyttävä yllätys?”

Elisabet ei vastaa mitään, vaan vetää peitteen tiukasti kaulaan asti. Thomas Seymour on pukeutunut tummanpunaiseen silkkiseen aamutakkiin ja mustiin tossuihin. Valkoisina hohtavat hampaat, tumma parta ja hiukset saavat hänet muistuttamaan merirosvopäällikköä, välähtää Elisabetin mielessä.

”No oletteko iloinen nähdessänne minut?” Seymour tiukkaa.

Kun Elisabet ei vastaa mitään, Seymour astuu hänen sänkynsä jalkopäähän ja katselee häntä pitkään.

”Te tulette päivä päivältä yhä kauniimmaksi. Jonkun kerran en enää voi vastustaa kiusausta, vaan ryöstän teidät. Tuletteko mielellänne minun kanssani vai onko minun vietävä teidät väkisin?”

Elisabet ei sano sanaakaan, vaan makaa hievahtamatta. Hänen tekisi mieli käskeä Seymouria poistumaan, mutta hän ei pysty siihenkään.

Thomas Seymour istuutuu Elisabetin vuoteen jalkopäähän ja heittäytyy siitä sitten äkkiä pitkäkseen Elisabetin päälle. Elisabet huudahtaa pelästyksestä, mutta Seymour painaa kätensä varottavasti hänen suulleen.

”Minä tiedän, mitä te tekisitte”, hän sanoo ja katselee Elisabetia nauraen. ”Te tulisitte mielellänne minun kanssani.

”Thomas, olkaa hyvä ja menkää pois!”

”Ei kultaseni, sitä en aio tehdä”, Seymour vastaa huolettomasti. ”En ole tiennytkään, että te olette näin suloinen aamulla herätessänne. Tulen herättämään teidät tästä lähtien joka aamu.”

”Thomas, minä vaadin teitä poistumaan.”

Seymour purskahtaa nauruun ja silittää Elisabetin poskea.

”Teidän Ylhäisyytenne on vaikeaa tavoittaa kuninkaallista arvokkuutta tässä tilanteessa. Minä menen, kun vain sanotte: ʼThomas, olen onnellinen, kun olet tullut toivottamaan minulle hyvää huomenta.ʼ Mutta te ette sano niin, ettehän?”

”En”, Elisabet vastaa vaivaantuneena.

”Ja tiedättekö, miksi te ette sano niin? Te ette halua, että minä lähtisin. Te pidätte siitä, että teidät herätetään näin.”

Elisabet tuntee peitteen läpi Seymourin jäntevän ruumiin omaa ruumistaan vasten. Hän yrittää päästä irti Seymourin otteesta, mutta tämä pitää hänestä kiinni molemmin käsin.

”Älkää rimpuilko, rakkaani”, Seymour sanoo ja hänen äänensä on hellä.

”Ei, Thomas, ei”, Elisabet sanoo.

”Miksi ei”, Seymour kysyy ja hänen kasvonsa ovat aivan lähellä Elisabetin kasvoja. ”Minä rakastan teitä ja olen odottanut jo tarpeeksi kauan.”

Seymour painaa suunsa Elisabetin huulille ja suutelee tätä. Elisabet koettaa ensin torhua häntä, mutta kun Seymour suudelmat tulevat yhä kiihkeämmiksi, toisen kiihko tarttuu häneenkin. Seymourin kädet hyväilevät hänen olkapäitään ja kaulaansa, ja hänen kosketuksensa saa Elisabetin koko ruumiin värisemään. Vielä hetken Elisabet muistaa leskikuningatar Katariinaa, sitten hän kietoo käsivartensa Seymourin kaulaan ja vetää tämän itseään vasten. 

***

Seuraavina aamuina Elisabet pitää tarkkaan huolta siitä, että hän on ehtinyt nousta ja pukeutua, ennen kuin Seymour tulee tervehtimään häntä. Jonkun kerran, kun Kat Ashley on jo poistunut makuuhuoneesta, hänessä herää halu jäädä vielä vuoteeseen ja odottaa Seymouria. Vain kerran hän tahtoisi vielä saada Thomaksen aivan lähelle itseään, tuntea miehen lujat käsivarret ympärillään, tuntea hänen hyväilynsä.

Ehdittyään näin pitkälle ajatuksissaan Elisabet aina punastuu ja nousee nopeasti vuoteesta. Hänen ei sovi toivoa mitään tuollaista, se on varmasti syntiä. Seymourhan on naimisissa hänen äitipuolensa kanssa, ja hyvä Katariina Parr pahastuisi varmasti, jos tietäisimitä Elisabet ajattelee.

Näin Elisabetin onnistuu pitkän aikaa välttää Seymourin lähentely-yrityksiä. Lordi saapuu kyllä joka aamu toivottamaan hänelle hyvää huomenta, mutta kun hän näkee Elisabetin kirjoituspöytänsä ääressä lukemassa, hän tyytyy vain puhelemaan jonkin aikaa ja taputtaa sitten Elisabetia selkään. Tähän ei Kat Ashleylläkään ole mitään huomauttamista. Seymourin kosketus saa kuitenkin Elisabetin pitkäksi aikaa levottomaksi, ja hän päättää joka kerta, ettei hän seuraavana aamuna enää istu omassa huoneessaan. Mutta kun hän sitten aamulla herää, alkaa hän jo odottaa Thomas Seymourin tuloa.

Eräänä päivänä Elisabet tapaa Seymourin odottamatta palatsin kirjastossa. Elisabet alkaa vavista Seymourin astuessa huoneeseen. He eivät ole nähneet toisiaan kahden kesken tuon aamun jälkeen, jonka muistaminen saa Elisabetin vielä punastumaan.

”Pieni rakkaani, täältäkö minä löydän teidät?” Seymour sanoo hellällä äänellä ja tulee Elisabetin viereen.

Elisabet tietää, että hänen pitäisi nyt kiireesti poistua, mutta hän ei saa otetuksi askeltakaan.

”Laupias luoja, pelkäättekö te minua vai miksi teidän kätenne vapisee?”

Seymourin kasvot ovat aivan lähellä Elisabetia ja ruskeissa silmissä on hilpeä ilme.

”Minä – minulla on vain kylmä”, Elisabet sopertaa.

”Kylmä? Silloin minun velvollisuuteni on lämmittää teitä”, Seymour sanoo ja kietoo käsivartensa Elisabetin ympärille.

Elisabet yrittää vielä päästä pakoon, mutta Seymour puristaa häntä lujasti rintaansa vasten.

”Rakas lapsi, miten olenkaan kaivannut teitä”, Seymour kuiskaa ja suutelee Elisabetia.

Elisabet koettaa torjua miestä, mutta tämän ote muuttuu yhä lujemmaksi. Seymour suutelee Elisabetin kasvoja ja kaulaa, ja hänen kätensä hyväilee Elisabetin vartaloa. Elisabet värisee, mutta hän ei pyri pakoon. Kaikki muu häviää hänen ympäriltään, jäljellä on vain Seymour, joka suutelee häntä…

”Thomas, mitä sinä teet?” leskikuningatar Katariina melkein parkaisee nämä sanat.

Seymour laskee Elisabetin nopeasti irti ja Elisabet pakenee suin päin huoneesta. Hän on tulipunainen kasvoiltaan ja poskia kuumottaa. Takaansa hän kuulee leskikuningattaren kimeän äänen:

”Thomas kuinka sinä saatoit tehdä minulle tämän?”

”Ole hiljaa”, Seymour vastaa närkästyneenä. ”Tiedäthän itsekin, miksi minä olen mennyt sinun kanssasi naimisiin.”

”Onko se totta? Sinähän sanoit rakastavasi minua.”

”Jotainhan minun on ollut pakkoa sanoa sinulle, jotta jättäisit minut rauhaan.” Seymourin ääni on vihainen.

Elisabet menee makuuhuoneeseensa ja työntää salvan oven eteen. Miten hän onkaan voinut käyttäytyä näin? Mutta hän rakastaa Seymouria, ja Somersetin herttuan syytä on, ettei hän nyt ole naimisissa Seymourin kanssa.

Elisabet nojaa otsaansa ikkunaruutuun. Se on kylmä ja tuntuu edes hiukan selvittävän hänen ajatuksiaan.

Niin, hän rakastaa Seymouria, mutta mahtaako Seymour sittenkään rakastaa häntä? Ehkäpä Seymour yrittää vain hyötyä hänestä, niin kuin Somersetin herttua väittää? Seymourhan on sitä paitsi selittänyt, että avioliitto leskikuningattaren kanssa on vain muodollisuus. Ja nyt sanoo Katariina Parr kuitenkin, että Seymour on vannonut hänelle rakkauttaan.

Miten hän saattoikaan unohtaa niin täysin hyvän kuningattaren? Ja mitä kuningatar nyt ajattelee hänestä? Elisabet punastuu yllättäen.

”Teidän Ylhäisyyttänne odotetaan syömään”, rouva Ashley sanoo hetken kuluttua.

”Kat, kulta Kat, sano leskikuningattarelle, että minulla on hirvittävä päänsärky ja etten voi syödä mitään.”

”Laitanko minä kääreen Teidän Ylhäisyytenne otsalle?” rouva Ashley kysyy levottomana.

”Laita Kat”, Elisabet sanoo. ”Minä menen hetkeksi pitkäkseni vuoteelle. Mutta älä laske tänne ketään.”

Rouva Ashley katsoo huolestunee prinsessa Elisabetia. Tämän päänsärkykohtaukset ovat alkaneet uusia pelottavan usein.

Kun Elisabet on saanut kääreen silmilleen, hän pyytää rouva Ashleytä poistumaan. Ehkä voin nukahtaa hetkeksi, Elisabet selittää. Todellisuudessa hän haluaa olla yksin ja ajatella rauhassa.

Kuinka hän tämän jälkeen voi koskaan enää nähdä leskikuningatarta? Tai pientä Jane Greytä? Janen tapaaminen tuntuu Elisabetista vielä vaikeammalta kuin leskikuningattaren. Mistähän johtuu että hänen on niin vaikeaa sietää Jane Greytä? Osittain vastenmielisyys serkkua kohtaan pohjautuu niihin aikoihin, jolloin Jane leikki yhdessä nykyisen kuninkaan kanssa, ja hän pelkäsi Edwardin rakastavan Janea enemmän kuin häntä. Nyt ei Jane ole enää heidän välillään – pieni kuningas tuntuu olevan kummankin tavoittamattomissa – mutta yhä tuntee Elisabet vastenmielisyyttä Jane Greytä kohtaan.

Kun leskikuningatar saapuu illalla katsomaan miten Elisabet jaksaa, hän ei sanallakaan viittaa aamulliseen kohtaukseen. Hän puhuu rauhallisesti ja ystävällisesti, mutta lopulta Elisabet ei voi enää hillitä itseään.

”Moittikaa minua ja sanokaa, että vihaatte minua, mutta älkää olko minulle noin hyvä”, Elisabet valittaa. ”Minä en ansaitse teidän rakkauttanne.”

Mutta Katariina Parr vain silittää Elisabetin hiuksia ja puhuu tälle lempeällä äänellä. Hän on raskaana ja huonovointinen, mistä johtuu että hän päivällä menetti malttinsa, Katariina selittää. Hänhän tietää, ettei Elisabet ole sen enempää syyllinen kuin kuka tahansa kokematon tyttö, joka on joutunut Seymourin pauloihin. Ja Seymourin viehätysvoimaa on vaikeaa vastustaa, sen hän on saanut itse kokea liiankin selvästi.

- Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanista Neitsytkuningatar ja rakkaus