Hae tästä blogista

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Lakonian satuja



Amyklain kaupungissa Lakoniassa hallitsivat Tyndareos ja Leda, jolla oli neljä perillistä: Polydeikes, Kastor, Helena ja Klytaimnestra. Näiden kaikkien äiti oli Leda, muutamain isä ei ollut Tyndareos, vaan itse Zeus, joten he perivät kuolemattomuuden. Zeus oli näet lempinyt Ledaa hanhen haamussa; mutta taruissa vaihteli ketkä olivat tuon hanhen sikiöitä. Klytaimnestra oli varmasti Tyndareoksen tytär, ja Helena varmasti Zeusin tytär. Molempia veljeksiä pidettiin joko kuolevaisina tai Kastoria Tyndareoksen poikana tai Polydeikestä Zeusin poikana.

Pojat varttuivat kelpo urhoiksi. Kastor osasi oivasti ajaa hevosilla. Polydeikes oli reipas nyrkkisoturi, ja noina sotaisina aikoina kummaltakaan ei puuttunut tilaisuutta taitonsa käyttämiseen. Niinpä he tempasivat pienen siskonsa Theseusilta valloittamalla Afidnan linnan. Sitten he ottivat tarmokkaasti osaa Argonautain retkeen, jolloin Polydeikes voitti nyrkkitaistelussa kuulun Amykoksen. He osallistuivat myös Kalydonin karjun ajoon.

Heidän lopputaistelunsa oli merkillisin. Veljekset halusivat naimisiin; ja kun Messenian kuninkaalla Leukipposilla oli kaksi sievää tytärtä, päättivät he kuten tapana oli ryöstää neidot morsiamikseen. Näillä sattuikin olemaan ennestään sulhaset – Afareoksen pojat Idas ja Lynkeus – eivätkä nämä luopuneet sovulla morsiamistaan. Toiset kertovat että Dioskurit eivät ryöstäneet neitoja, vaan härkiä, josta riita alkoi. Mikä lie sen syynä ollutkaan. Tyndariinit väijyivät onton tammen kolossa Afarideja.

Lynkeusilla olikin haukankatse, joka näki vuoren halki manaan asti. Taygeton kukkulalta urkkien hän löysi heidät puun kolosta. Hän hiipi sinne hiljaa veljineen ja pisti peitsensä lahon puun läpi Kastorin rintaan, niin että tämä heitti henkensä. Polydeikes syöksyi raivostuneena esiin ja surmasi Lynkeusin, samalla kun Zeusin salama ruhjaisi Idaksen maahan.

Veljensä kuolemaa sureva Polydeikes rukoili kuolevansa itsekin. Zeus täytti viisaudessaan puoliksi pyynnön, siten että kuolematon veli antoi toisen puolen kuolemattomuuttaan veljelleen, jolloin heillä kummallakin oli puolinainen kuolemattomuus. Niinpä he viettivät joka toisen päivän tuonelassa, joka toisen jumalien kanssa taivaissa. Siksi luultiin että Zeus pani heidät kahdeksi tähdeksi taivaalle.

Dioskurit nauttivat jo varhain jumalallista kunniaa sekä kotonaan Spartassa että muuallakin Hellaassa, jopa Italiassa asti, ja siellä eritoten sitten kun roomalaiset eräässä tappelussa latineja vastaan olivat olleet näkevinään niiden sotivan heidän puolestaan ja juottavan hevosiaan Roomassa heti voiton jälkeen. Tappelun temmellyksessä he ajelivat siivekkäillä ratsuillaan, mutta he heilahtivat niillä merenkin aavikolle. He lensivät salaman nopeina auttamaan merihätään ja haaksirikkoon joutuneita. Heitä palveltiin merenhaltioina satamissa (Ostiassa ynnä muualla). Spartassa he olivat nuorison urhoollisuuden malleja. Heillä oli muuallakin palvelusta, pyhäköitä ja juhlia (Atheenassa heidän kunnianimensä oli ”anakes”, herrat.) Olympialaiset olivat heidän suojeluksessaan, ja heitä kunnioitettiin siellä kilpa-ajoilla. Italiassa heitä kutsuttiin Castoriksi ja Polluxiksi.

torstai 24. elokuuta 2017

Anna Fribergin tiskausohjeita Koko kansan keittokirjasta






Puhtaus on ensimmäinen ja tärkein ehto hyvänmakuisen ja terveellisen ruuan valmistamisessa. Sen tähden tähden huoneen, missä ruoka-aineita pidellään ja ruokia valmistetaan olla aina puhdas. Samoin myöskin kaikkien ruuan valmistettavien esineitten olla aina puhtaat ja hyvässä kunnossa.

Suurimmalla tarkkuudella on valvottava että kyökissä on aina puhdas ja raitis ilma. Rasvankäry ja muu ruuan haju on poistettava sieltä, pitämällä auki höyrypeltiä sekä tarpeen vaatiessa akkunaa ja ovea. Jos keittäessä hellalle putoaa tai kiehuu ruokaa, se on pyyhittävä heti pois. Samoin on tehtävä jos pöydälle tai lattialle kaatuu jotain. Kelpaamattomat jätteet ovat sitä myöten, kuin niitä karttuu, vietävä pois tahi poltettava. Solkkuastiat on tyhjennettävä usein ja puhdistettava joka kerta tarkasti.

Vesijohto on aina pidettävä puhtaana. Sinne ei saa kaataa mitään sakeata ainetta, niin kuin poroa, kalan suomuja, ruotoja tai muuta törkyä, sillä vesijohdon reiät tukkeavat tästä. Kaikki vesijohdon pohjalle kasaantuva sakka on otettava huolellisesti pois, ja johto pestävä päivittäin kuumalla vedellä ja saippualla tai lipeällä ja suovalla.

Hella on myöskin pestävä joka päivä. Tuhka on tyhjennettävä sieltä usein, muutoin hella alkaa savuta sisälle. Samalla tarvitsee torvia eli röörejä puhdistaa noesta ja tuhkasta.

Kunkin aterian jälkeen kaikki ruuan valmistuksessa käytetyt astiat on puhdistettava kunnolla. Ennen kuin ruvetaan pesemään astioita, ne on järjestettävä niin että samanlaatuiset esineet tulevat aina yhtäälle. Perunankuoret ynnä muut soveliaat jäännökset on koottava ja pantava talteen porsaille. Sitten otetaan kuumaa vettä kahteen kehloon eli punkkaan, hangataan vähän saippuata aivinaiselle rievulle ja aletaan pestä astioita toisessa kehlossa olevalla vedellä sekä sisältä että päältä, noudattaen sitä järjestystä että aloitetaan puhtaimmasta. Astiain korvat, varret, kahvat, uurrokset ja muut syvennykset on puhdistettava tarkasti. Kun vesi jäähtyy tai tulee likaiseksi se on vaihdettava. Pestyt astiat virutetaan toisessa kehlossa ja asetetaan kumolleen valumaan. Mutta veitset on kuivattava heti, etteivät ne ruostu. Kun enin vesi on valunut astioista, ne kuivataan puhtaalla pyyhkeellä, kihnataan kunnes ne ovat kuivuneet kokonaan ja asetetaan sitten paikoilleen.

Lasiastioita ei pidä pestä kuumalla vedellä, koska ne eivät tule silloin oikein kirkkaiksi ja voivat särkyä sen lisäksi helposti. Ne on parasta pestä hailealla vedellä ja saippualla, viruttaa puhtaaksi ja kihnata kuiviksi puhtaalla kuivalla pyyhinliinalla.

Vispilät on pestävä hyvin tarkasti ja varottava ettei varpujen väliin eikä varren juureen jää yhtään ruuan hiukkasta.

Käytetyt keittoastiat on puhdistettava tarkasti sisä- sekä ulkopuolelta. Niitä pestään kuumalla vedellä ja patasudilla tai huiskulla sekä rievulla. Veistä tai muuta teräkalua ei pidä käyttää siihen tarkoitukseen. Jos ruokaa on palanut astiat pohjalle tai kuivunut syrjiin, sitä on lioitettava vähitellen irti vedellä. Pahimmassa tapauksessa astiassa keitetään vähän livettä. Tämä irrottaa helposti kiinni kiehuneen ruuan. Ennen kuin keittoastiat pannaan paikoilleen ne on kuivattava, sillä rautaiset astiat ruostuvat kosteudesta ja vaskiastioihin tulee myrkyllistä vaskihometta. Se on ruokaan joutuessaan niin myrkyllistä että ihmiset voivat kuolla siihen. Vaskiastiat on tinattava tinattava sisältä tämän vaaran välttämiseksi.

Vaskiastioita kiillotetaan siten että pienellä tukolla sivalletaan vähän kuuraushappoa astiat ulkopinnalle, jonka jälkeen se kihnataan kirkkaaksi toisella kuivalla villaisessa tukolla ja hienonnetulla kuurauskivellä.

Veitset ja kahvelit kiilloteaan pajanmiilulla tahi kuurauskivellä, mutta niihin ei saa käyttää happoa.

Läkkiastioita kiillotetaan parhaiten sillä lailla, että niitä lioiteaan vähän kuumassa lipeässä, ja kihnataan sitten kirkkaiksi hienolla hiekalla.

Puuastioita kuurataan puhtaalla valkealla sannalla ja hailealla vedellä. Sannan asemasta voi käyttää myöskin järeätä juuriharhaa ja saippuata. Tarpeen vaatiessa niitä on haudottava katajavarilla s.o. astiaan asetetaan muutamia tuoreita katajan oksia, joiden päälle kaadetaan kiehuvaa vettä, ja astia peitetään. Täten niistä poistetaan paha maku ja haju.

Erilaatuisten esineiden, niin kuin lasi- ja posliiniastiain, keittoastian, lattian ja vesijohdon, hellin ynnä muun puhdistamiseen on käytettävä erityisiä riepuja ei rättejä, jotka on pidettävä tarkasti erillään ja käytettävä aina samaan tarkoitukseen. Onhan varsin sopimatonta pestä astiainpesurievulla hellaa ja vesijohtoa, tai hella- tai permantorievulla laseja ja posliiniastioita. Kaikki rievut on jokaisen käyttökerran jälkeen pestävä puhtaiksi kuumalla vedellä ja saippualla, virutettava, väännettävä ja levitettävä kuivumaan. Jotta ne pysyisivät oikein valkoisina ja puhtaan tuoksuisina, niitä on toisinaan keitettävä lipeässä tai suopavedessä.

Tällaisia talousaskareissa käytettäviä riepuja on paras valmistaa liinaisesta eli aivinaisesta kankaasta, koska sellaista vaatetta on helpoin pitää puhtaana. Siisteyden vuoksi ne on paltattava eli päärmättävä ja varustettava verkilällä, josta ne ripustetaan määrätylle naulalleen.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Nuoren Julius Caesarin karkoitus Roomasta



Tajuton Ferito kiskottiin pois mestattavasksi, ja Sulla ehti olla yksin vain muutaman minuutin ennen kuin oveen taas jyskytettiin ja eri sotilaat tulivat sisään pikku kirjuri kannoillaan. Tällä kertaa hän tunsi sotilaiden välissä kompuroivan nuoren miehen.

Julius Caesar”, hän sanoi. ”Sinut taidettiin vangita parahiksi, kun temmellys oli vilkkaimmillaan. Antakaa hänen seisoa, hyvät herrat, hän ei ole mikä tahansa mies. Ottakaa rätti hänen suustaan – varovasti.”

Hän katsoi nuorta miestä oli mielissään nähdessään tämän suoristautuvan. Juliuksen kasvoissa oli mustelmia, mutta Sulla tiesi että hänen miehensä eivät uskaltaisi vihoittaa päällikköään runnomalla tätä kovin pahaan kuntoon ennen kuin Sulla olisi langettanut tuomionsa. Julius oli pitkä, noin satakahdeksankymmentä senttiä, ja hänen vartalonsa oli lihaksikas ja ruskettunut. Siniset silmät katsoivat kylmästi. Sulla aisti hänestä säteilevän voiman; se tuntui täyttävän koko salin, kunnes siellä olivat vain he kaksi. Sotilaat, kiduttaja, kirjuri ja orja olivat kaikki unohtuneet.

Sulla kallisti päätään hieman taakse, ja hänen suunsa venyi ystävälliseen ilmeeseen.
Metella kuoli, ikävä kyllä. Hän tappoi itsensä ennen kuin minun mieheni ehtivät murtautua sisään pelastamaan hänet. Olisin päästänyt hänen menemään, mutta sinä… sinä olet ongelma erikseen. Tiesitkö, että se ukko, jonka otimme vangiksi yhtä aikaa sinun kanssasi, pääsi pakoon? Hän näyttää ujuttaneen köytensä auki ja vapauttaneen sitten toverinsa. Varsin erikoiset seuralaiset jalosukuisella nuorella miehellä.” Sulla huomasi Juliuksen kasvoilla kiinnostuksen kipinän.
Kyllä vain. Minä olen pannut miehiä etsimään sitä parivaljakkoa, mutta toistaiseksi he ovat vetäneet vesiperän. Jos mieheni olisivat sitoneet sinut yhteen heidän kanssaan, olisit nyt vapaa, sitä ei käy kiistäminen. Kohtalo on oikukas – sinä jäit tänne, koska olet virka-aatelia, mutta pohjasakka pääsi vapaaksi.”

Julius oli vaiti. Hän ei odottanut elävänsä enää tuntiakaan ja oivalsi yhtäkkiä, että hänen sanoillaan ei olisi pienintäkään merkitystä tai vaikutusta. Jos hän purkaisi raivoaan, Sulla vain nauraisi, ja jos hän anoisi armoa, tämän julmuus heräisi. Hän pysyi hiljaa ja katsoi Sullaa tuimasti.


 Lucius Cornelius Sulla


Kirjuri, mitä syytteitä meillä on häntä vastaan?” Sulla kysyi pergamenttinippua pitelevältä mieheltä.
Mariuksen sisarenpoika, Juliuksen poika. Kumpikin on kuollut. Äiti Aurelia, elossa mutta mielenhäiriöinen. Omistaa pientilan muutaman kilometrin päässä kaupungista. Huomattavia velkoja yksityisille, summat eivät tiedossa. Naimisissa Cornelian, Cinnan tyttären kanssa. Vihittiin taistelun alkamispäivän aamuna.”
Ahaa”, Sulla keskeytti. ”Asian ydin. Cinna ei ole minun ystäväni, mutta hän oli liian kiero tukeakseen Mariusta julkisesti. Hän on rikas. Ymmärrän miksi haluat hänet tukensa, mutta sinun henkesi on varmasti enemmän arvoinen.”
Minä tarjoan sinulle hyvin yksinkertaisen tilaisuuden. Unohda se Corneliasi ja vanno uskollisuutesi minulle, niin minä jätän sinut henkiin. Jos et, tuo kiduttaja on jo ruvennut kuumentamaan työkalujaan. Marius haluaisi sinun jäävän eloon, nuori mies. Tee oikea valinta.”

Julius katsoi häntä suuttuneena. Hänelle ei ollut apua siitä, mitä hän Sullasta tiesi. Tämä voisi leikkiä julmaa leikkiä saadakseen hänet kieltämään rakkaimpansa ja sitten kuitenkin teloittaa hänet.

Sulla puhui kuin olisi aavistanut hänen ajatuksensa.
Ota ero Corneliasta, niin jäät henkiin. Niin yksinkertainen teko on häväistys Cinnalle ja heikentää häntä. Sinä pääset vapaaksi. Kaikki nämä miehet todistavat että minun sanani Rooman hallitsijana pitää. Mikä on vastauksesi?”
Julius ei hievahtanutkaan. Hän vihasi Sullaa. Tämä oli tappanut Mariuksen ja pakottanut polvilleen tasavallan, jota hänen isänsä oli rakastanut. Vastaus oli selvä, oli hinta miten kova tahansa, ja hänen oli lausuttava se ääneen.
Minun vastaukseni on ei. Pane toimeksi.”
Sulla räpäytti yllästtyneenä silmiään ja alkoi sitten nauraa.
Oletpa sinä outoa sukua! Tiedätkö sinä moniko mies on viime päivinä kuollut tässä samassa salissa? Tiedätkö kuinka monen silmät on puhkaistu, kuinka moni on kuohittu ja poltettu raudalla? Ja silti sinä halveksut minun armoani?” Sulla nauroi taas, ja hänen naurunsa kuulosti kupolin alla kaikuessaan räikeältä.

Jos minä päästän sinut vapaaksi, yritätkö sinä tappaa minut?”
Julius nyökkäsi. ”Minä omistan lopun elämäni sille tehtävälle.”
Sulla virnisti hänelle aidosti nauttien. ”Sitä arvelinkin. Sinä olet peloton ja ainoa virka-aatelin jäsen, joka on kieltäytynyt käymästä kanssani kauppaa.” Sulla vaikeni ja nosti kätensä antaakseen merkin kiduttajalle, joka seisoi valmiina. Sitten hänen kätensä heilahti velttona alas.
Olet vapaa. Poistu minun kaupungistani ennen auringonlaskua. Jos tulet takaisin minun elinaikanani, minä käsken tappaa sinut ilman oikeudenkäyntiä tai audienssia. Vartijat, katkaiskaa hänen köytensä. Te olette sitoneet vapaa miehen.” Hän nauroi ja oli sitten hiljaa kun köydet putosivat Juliuksen jalkoihin. Nuori mies hieroi ranteitaan, mutta hänen kasvonsa olivat kuin kiveä.
Sulla nousi valtaistuimeltaan.
Viekää hänet portille ja päästäkää hänet menemään.” Sulla kääntyi katsomaan Juliusta silmiin. ”Jos sinulta kysytään syytä, sano syyksi että sinä tuot mieleeni minut itseni ja että minä olen tappanut jo tarpeeksi miehiä tälle päivälle. Siinä kaikki.”
Entä minun vaimoni?” Julius huusi kun vartijat tarttuivat uudelleen häntä käsivarsista.
Sulla kohautti olkapäitään. ”Minä saatan ottaa hänet rakastajattarekseni, jos hän oppii olemaan minulle mieliksi.”
Julius rimpuili hurjasti mutta ei päässyt vapaaksi, kun hänet kiskottiin ulos.

Kirjuri jäi ovelle norkoilemaan.
Herra konsuli? Oliko tuo viisasta? Hän on sentään Mariuksen sisarenpoika...”
Sulla huokaisi ja otti orjatytön kädestä uuden kupillisen kylmää juotavaa.
Jumalat pelastavat meidät mitättömiltä miehiltä. Minä selitin jo perusteluni. Olen saavuttanut elämässä kaiken mistä olen haaveillut ja edessä on pelkkää pitkästymistä. On hyvä jättää muutama vaaratekijä uhkaamaan.”
Hänen katseensa tarkentui jonnekin hyvin kauas.
Hän on vaikuttava nuori mies. Minusta tuntuu että hän vastaa hyvinkin kahta Mariusta.” Conn Igguldenin romaanista Rooman portit



 Julius Caesar ja tytär Julia

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Temppelit muinaisessa Egyptissä

Muinaisen Egyptin temppeleillä oli kolme päätyyppiä, joilla oli aivan erilaiset tehtävät ja perinteet. Kuolintemppeli palveli vainajia, kulttitemppeli palveli jotain useista jumalista ja aurinkotemppelin tehtävänä oli kuvastaa auringon ensiarvoisen tärkeää roolia.Tyypillinen temppeli oli jykevien muurien ja porttien takana, toisiinsa liittyvien pyhäköiden, kammioiden, salien ja pihojen muodostamana kompleksina. Karnakin temppeli omisti Ramses III:n aikana 433 puutarhaa, 83 venettä, 46 rakennustyömaata, noin 240 000 hehtaaria peltoja 65 pientä kauppakaupunkia. Theban Amenin henkilökuntaan kuului yli 81 000 ihmistä. Suuret temppelit olivat satumaisen rikkaita. Heliopoliksen temppeli omisti yli 44 000 hehtaaria maata, 12 693 hengen henkilökunnan ja noin 14 544 eläintä. Memfiksen temppelillä oli vajaan 3000 hehtaarin suuruinen alue ja noin 3000 hengen henkilökunta. Oli yleistä että pienellä pyhäköllä oli vain parinkymmenen hengen henkilökunta.

Egyptiläinen temppeli oli aivan oma pienoismaailmansa, sillä rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat temppelit olivat kuin omavaraisia kaupunkeja. Ainakin tässä suhteessa merkittävää egyptiläistä temppeliä voi verrata nykyiseen Vatikaanin valtioon, jota arvohenkilöistä, virkamiehistä ja toimenhaltijoista koostuva laaja hierarkinen valtakoneisto ylläpitää. Temppelihenkilökunnan organisaatiolta löytyi kaikki nykyajan siviilihallinnon tunnusmerkit. Temppelin valtavan maaomaisuuden päivittäinen hoito oli lukemattomien eri alojen työläisten käsissä. Heihin kuuluivat ovenvartijat, leipurit, uhrienkantajat, taiteilijat, kaivertajat, arkkitehdit ja apumiehet, jotka huolehtivat eläimistä.

Pelkistetysti ilmaistuna temppeli oli jumalan asuinpaikka, Ikuisuuden talo. Monimutkainen temppelirakennelma kehittyi esidynastisen ajan yksinkertaisista pyöreistä ruokomajoista. Ajan mittaan pyhät asumukset muuttuivat rakenteeltaan mutkikkaammiksi ja jykevämmiksi. Ruokojen sijasta alettiin käyttää rakennusmateriaalina polttamattomia tiiliä ja lopulta kiveä. Temppelin varhaismuoto säilytettiin silti naoksessa, kaikkein pyhimmässä suljetussa tilassa, joka muistutti ovineen yhä asumusta.

Jokainen temppeli noudatti omaa jumalansa mukaista myyttistä kalenteriaan. Papisto palveli jumalaansa päivittäisin rituaalein, jotka elävöittivät temppelin elämää. Temppeleissä pidettiin kolme päivittäistä jumalanpalvelusta ja vuotuisia juhlia, jotka järjestettiin niin runsain tai vähäisin juhlamenoin ja seremonioin kuin temppelin varallisuus ja tärkeys sallivat. Päivittäiset jumalanpalvelukset järjestettiin aamuvarhaisella, iltapäivällä ja illalla uhraten ja palvontahymneillä. Jumalille uhrattiin muun muassa siunattuja ja puhdistettuja teurasuhreja, hedelmiä, vihanneksia, juomauhreja ja jumalanpalveluksen päätteeksi suitsukkeita.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ludvig XIV:n rakkausseikkailut osa 3: Orléansin herttuatar juonii

Orléansin herttuatar Henriette seisoi Louvren linnan ikkunassa ja tuijotti pihalle. Että hänelle saattoikin tapahtua näin! Kuinka kuningas oli voinut rakastua tuohon mitättömän näköiseen, lakkailematta punastelevaan Louise de la Valliéreen? Louisehan ei saanut sanaakaan suustaan, hän ei keksinyt nokkelia vastauksia, eikä hänessä olisi pitänyt olla mitään kuningasta miellyttävää. Juuri siksihän Henriette olikin valinnut Louisen esittämään kuninkaan rakastettua. Tämä oli hänestä niin mitätön, ettei Henrietten oman aseman pitänyt mitenkään olla vaarassa.

Henriette kääntyi selin ikkunaan ja polki jalkaa. Hänen vihreät silmänsä leimusivat vihasta, ja epätoivoissaan hän haroi punaista tukkaansa, kunnes monimutkainen kampaus meni täysin sekaisin. Mutta se ei nyt merkinnyt mitään. Pahinta oli, että Ludvig oli ottanut Louisen rakastajattarekseen ja että heidän tiedettiin viettäneen monia lemmenhetkiä Versaillesissa. Jos tuo valittu olisi ollut joku toinen, Henrietten olisi ehkä ollut helpompi sulattaa asia. Mutta että kuningas oli hylännyt hänet, Henrietten, ja ottanut tuon mitättömän Louisen hänen paikalleen, sitä Henrietten oli vaikea sulattaa.

Louise oli kuulemma loistava ratsastajatar. Kuninkaan väitettiin lyöneen ihastuksesta kätensä yhteen, kun Louise oli ratsastanut satuloimattomalla hevosella ja noussut kesken laukan seisomaan hevosen selkään. Mutta tuollaisistako syistä kuninkaan piti viedä Louise vuoteeseensa? Eikö riittänyt, että hän ihaili tätä sirkustemppua ja jätti asian sikseen? Mutta kaikki hovissa tiesivät jo, että Louise de la Valliére oli kuninkaan rakastajatar. Hän, Henriette oli viimeinen, joka kuuli siitä. Hän oli nähnyt, miten ivallisesti hoviväki katseli häntä, mutta hän oli uskonut, että se johtui vain heidän kahden näyttelemisestä. Ja nyt kuningas olikin tehnyt teatterista totta ja Louisen Henrietten paikalle.



Henriette polki uudestaan jalkaa. Louise de la Valliéren ei tarvinnut kuvitellakaan että Henriette luopuisi kuninkaasta ilman muuta. Hän olisi valmis tekemään mitä tahansa saadakseen Ludvigin takaisin.

Henriette pureksi huuliaan ja mietti. Hänen oli saatava Louise de la Valliére pois tieltään, mutta miten? Kuninkaalle ei asiasta tietenkään kannattanut puhua, sillä Ludvig oli rakastunut, sen Henriette näki itsekin. Mutta sitten Henrietten kasvot kirkastuivat. Entäpä jos kuningatar Maria Teresia saisi kuulla, että hänen korkea puolisonsa petti häntä mitättömän näköisen hovinaisen kanssa? Siitä nousisi varmasti myrsky ja kuningas Ludvig luopuisi ennemmin Louisesta kuin aiheuttaisi täydellisen skandaalin hovissa.

Niin, näin oli meneteltävä. Kuningattaren oli saatava tietää, että Ludvigilla oli rakastajatar, ja Maria Teresia saisi sitten pitää lopusta huolen. Henriette hymähti ivallisesti. Viikkokausia oli hän itse pettänyt kuninkaan kanssa Maria Teresiaa, mutta nyt hän turvautui kuningattareen syöstäkseen kilpailijansa tämän asemasta.

Nyt oli enää vain päätettävä, millä keinoin asia saatettaisiin kuningattaren tietoon. Koko hovi puhui jo kuninkaan suhteesta Louise de la Valliéreen, mutta kuningattarelle ei kukaan tohtisi mennä kertomaan siitä. Niinpä oli turvauduttava kirjeeseen. Henriette mietti. Se olikin oikeastaan hyvä keksintö.


Olympe de Soissons

Hovissa oli myös muita, joita kuninkaan ja Louise de la Valliéren rakkaussuhde harmitti. Näihin kuului ennen kaikkea kreivitär Olympe de Soissons, kardinaali Mazarinin sisarentytär, joka oli jo vuosia ollut rakastunut Ludvigiin. Olympe oli aikoinaan saanut kokea sen pettymyksen, että kuningas – seurusteltuaan ensin hänen kanssaan – oli rakastunut hänen nuorempaan sisareensa Maria Manciniin. Olympelle oli siis myös tärkeätä saada Louise de la Valliére syrjäytetyksi.

Yhdessä istuutuivat Henriette ja Olympe kirjoittamaan kirjettä Maria Teresialle. Tällaisenaan ei kirjettä kuitenkaan ollut viisasta lähettää Maria Teresialle, sillä kuningatar näyttäisi sen varmasti Ludvigille. Kaiken oli näytettävä siltä, kuin kirje olisi tullut Espanjasta. Silloinhan kuningas Ludvig ei voisi saada käsiinsä sen tekijöitä. Kun kirje oli käännetty Espanjaksi, pisti Olympe, jolla oli pääsy kuningattaren huoneisiin, sen Espanjasta tulleeseen käytettyyn kirjekuoreen, jonka hän sinetöi kiinni.-- Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanista Versaillesin valtiatar

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Lycoris, Rooman historian kuuluisin näyttelijätär

Lycoris oli näyttelijättären kolmas nimi. Hänen oikea nimensä oli Volumnia, ja Cytheris oli hänen taiteilijanimensä – viitaten Venus-jumalattaren syntymäsaareen Cytheraan. Lycoris valloitti kuuluisia miehiä kuten Marcus Junius Brutuksen (Caesarin murhaajan), Marcus Antoniuksen ja runoilija Cornelius Galluksen. Hän onnistui löytämään korkeasäätyisiä rakastajia isäntänsä suhteiden avulla. Alun perin Lycoris oli kuuluisalle, rikkaalle viihdemaailma tärkeänä tekijänä olleelle miehelle kuulunut orjatar. Entinen dominus, Publius Volumnius Eutrapelus oli solminut lujia suhteita roomalaisen aristokratian jäseniin. Isäntä käytti näyttelijättäriä tuttavapiirinsä laajentamiseen ja vallanpitäjien saleihin yltävän vaikutusvaltansa kasvattamiseen. Mies rahoitti pitoja, juhlaillallisia ja hekumallisia öitä.
Naispuoleisilla miimikoilla oli Rooman historiassa kaksijakoinen rooli näyttelijättärinä ja prostituoituina. Lycoriksesta tuli nopeasti Volumniuksen tallin taitavin nainen. Silti valttikortti oli edelleen orja, joten isäntä vapautti hänet voidakseen vahvistaa hänen asemaansa seurapiireissä. Aikalaisten kirjoitusten mukaan Cytheris tarjosi yhä palveluksia entiselle dominukselleen, sanan jokaisessa merkityksessä. Kaunokainen oli nyt kuitenkin liberta, vapautettu orjatar joka harjoitti ammattiaan esiintymällä Volumnukselle ja tämän vaikutusvaltaisille ystäville kestien aikana ja viihdyttäen näitä herroja makuukamarin hämyssä. Asiakkaat eivät olleet mitään plejibejä, vaan aikansa yhteiskunnan eliittiin kuuluneita herroja.
Vuosien 55-50 eKr. aikana Lycoris oli Brutuksen rakastajatar. Vuonna 49 eKr. hän valloitti Marcus Antoniuksen. Kaikkien tiedossa oli Marcus Antoniuksen rakastavan teatteria sekä näyttelijöiden ja näyttelijättären seuraa. Nokkela Volumnius hyödynsi luultavasti tätä tosiasiaa ja johdatteli Cytheriksen Marcus Antoniuksen käsivarsien syleilyyn kasvattaakseen omaa valtaansa Caesarin oikean käden siivellä. Lycoris otti tehtävänsä innolla vastaan. Heidän piilottelematon suhteensa aiheutti silti suuren kohun. Marcus Antonius oli tänä aikana kansantribuuni eli korkea-arvoinen politikko. Naimisissa oleva mies kiersi Roomassa rakastajattarensa kanssa kantotuolikyydillä liktorien (oikeudenpalvelijoiden) marssiessa kulkueen edessä laakerikoristeisine vitsakimppuineen. Kantotuolia seurasi mielistelijöiden ja ystävien nolostuttava seurue. Skandaali johtui myös siitä, ettei Antonius pitänyt rakastajatartaan erillään julkisesta elämästään toisin kuin kaikki muut senaattorit. Entistä orjatarta ja näyttelijätärtä kohdeltiin kuin säädyllistä matroonaa. Cicero vihjaili Antoniuksen esittelevän Cytheriksen jopa vaimonaan, ja tämä olisi voinut murskata tämän uran. Siksi mies päätti luopua rakastajattarestaan ja palata vaimonsa Fulvian luo, mahdollisesti itsensä Caesarin pakottamana. Vihamies Cicero nimittäin levitti perättömiä huhuja, joissa Marcus Antoniuksen lukaalin makuuhuoneet oli muutettu bordelleiksi ja ruokasalit viinituviksi.



Muutamaa kuukautta myöhemmin Cicero tapasi Lycoriksen Volumniuksen pidoissa. Tämä todisti Volumniuksen onnistuneen luomaan seurapiirikutsujen varjolla laajan sosiaalisen verkoston. Mies ilmeisesti etsi uutta tärkeää rakastajaa entiselle orjattarelleen. Lycoriksella oli tässä välissä joitain suhteita, jotka eivät ole jääneet historiankirjoihin. Vuonna 43 eKr. Lycoris päätyi taas uuden, vaikutusvaltaisen miehen rakastajattareksi.
Cornelius Gallus oli kuuluisa runoilija, joka kuului Vergiliuksen ja Ovidiuksen kirjallisuuspiiriin. Valitettavasti runoilija rakastui toivottomasti Lycorikseen. Rakastajatar oli Corneliukselle sekä hänen työtään innoittava muusa että elegiarunojen sääntöjen mukainen ihannenainen – tilanteen mukaan joko intohimoinen tai julma. Vain kolme vuotta myöhemmin runoilija omisti Lycorikselle elegiakokoelmansa Amores; kuten arvata saattaa rakkaustarina päättyi pian tämän tapauksen jälkeen. Miesparka masentui pahasti, koska rakastajatar hylkäsi hänet.
Vergilius kynäili ystävänsä alakulosta viitaten Lycoriksen nykyiseen asuinpaikkaan Reinjoen liepeillä, Marsin aseiden ympäröimänä. Elegiaihanne oli suhteessa Reinjoen varrella palvelevan upseerin kanssa ja muuttanut rajaseudulle tämän mukana. Mies saattoi olla Quintus Fufius Calenus, Caesarin uskollinen kannattaja. Tämän viimeisen rakkausseikkailun jälkeen Lycoris näyttää häviävän historian hämärään. Hänen maineensa sitä vastoin kasvoi vuosisatojen ajan, ja 350 vuotta myöhemmin monet näyttelijättäret kutsuivat itseään edelleen Lycorikseksi.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kaunistautumista lavatansseihin

 1950-luvun puolivälissä jossain maaseudulla





Nuori maalaistyttö Marja kaunistautuu lavatansseja varten pienessä kammarissa, jonka hän jakaa leskiäitinsä kanssa. Huone on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin kaksi kapeaa sänkyä joiden välissä on yöpöytä, korkea peililipasto ja tuoli. Tässä yksikerroksisessa maatalossa asuu heidän lisäkseen kymmenen muuta ihmistä: vanha isäntä ja emäntä eli mummo ja pappa, Juhani-eno Alma-vaimoineen ja kuusine lapsineen. Osa Marjan serkuista nukkuu tuvassa sivustavedettävissä sängyissä, sillä talossa on vain kolme kammaria.

Tummaverinen tyttö on jo pukeutunut kukikkaaseen tanssimekkoon, jonka helma on yhtä leveä kuin reikäleipä – vaikka hänellä on vielä kuminauhakiinnitteiset papiljotit päässään. Hän on ottanut kolmisen kertaa vuodessa permanentin lähes piikkisuoraan tukkaansa siitä lähtien kun pääsi ripiltä. Olisipa hänellä luonnonkiharat kutrit niin kuin äidillä ja kaikilla serkuilla, mutta tietenkin hänen on pitänyt periä Jatkosodassa kaatuneen isänsä suortuvat. Hiusten muotoiluun hän käyttää papiljottien ohella hiusvettä tai taiteilee välillä illalla sormikiharat, jotka hän kiinnittää hiusneuloilla. Kotona kuleksii myös ikivanha uunissa kuumennettava piippausrauta. Sillä polttaa hyvin helposti tukkansa, ellei muista kokeilla ensin kiharrusta paperisuikaleisiin.

Arkisin Marjan tapainen maalaistyttö ei käytä mitään ehostusta, mutta markkinoille ja lavatansseille hänellä on tapana vähän meikata. Pohjustuksena hän käyttää Tokalon-merkkistä vähän ihonsävyä tasoittavaa päivävoidetta ja lääkepuuteria. Luonnostaan tummiin ripsiinsä ja kulmakarvoihinsa hän harjaa kakkumascaraa, ripsiin mascaraa säästelemättä. Huuliinsa hän levittää Suudelman kestävänä mainostettua Sansekal-huulipunaa. (Marja ei ole kylläkään testannut vielä kestääkö Sansekal oikeasti suutelun.) Hän irrottaa vielä papiljotit hiuksistaan ja harjaa kiharoita vähän auki varovasti. Suihkaus ”Kielon tuoksua” ja hän onkin valmis lähtemään polkemaan tansseihin naapurin tyttöjen kanssa.





perjantai 7. heinäkuuta 2017

Suuri tulva serbien mytologiassa

Ihmiset elivät muinoin paratiisissa. Heidän ei tarvinnut tehdä työtä kuin omaksi huvikseen, sillä heillä oli ympärillään kaikki tarvitsemansa. Mutta he eivät välittäneet noudattaa Jumalansa käskyjä, joten Jumala päästi tulvan heidän laaksoonsa hukuttamaan kaikki. Tuhotulvasta pelastui yksi ainoa mies, joka oli ollut onnekseen vuorilla tähystämässä. Pelastunut oli väkivahva Kraniac-niminen jättiläinen.
Veden noustessa Kraniac pakeni yhä ylemmässä, kunnes tulva nousi korkeimman huipun tasalle. Jättiläinen tarrautui hengenhädässä huipulla kasvavaan viinipuuhun, joka oli itsea asiassa veijarijumala Kurentin sauva. Vaikka Kuret huvitteli mielellään tekemällä ilkikurisia kepposia, hänessä oli hyvätkin puolensa, joka ilmeni tässä tilanteessa valmiutena auttaa Kraniacia. Niinpä Kraniac pysytteli viinipuun varassa ja söi sen rypälesatoa hengenpitimikseen yhdeksän vuoden ajan, kunnes tulva laski.
Kraniacin kiittäessä Kurentia pelastumisestaan, Kurent vastasi: ”Ei sinun ole syytä kiittää minua vaan viinipuuta. Vanno että tästä lähin ylistät sitä ja rakastat sen mehua enemmän kuin mitään muuta juomaa tai ruokaa.” Ja Kraniac vannoi menettelevänsä tästä lähtien niin.
Tulvan jälkeen Kurent ja Kraniac alkoivat kiistellä kummalla olisi oikeus hallita maailmaa. Viimein Kurent ehdotti kilpailua. Se joka pystyisi hyppäämään meren yli, saisi hallita maata meren tällä ja toisella puolella.” Jumala hyppäsi itse ensin, mutta hänen toinen jalkansa kastui hiukan meren tuolla puolen. Sen sijaan nykyistä ja heikkoa ihmissukua vanhempi Kraniac loikkasi helposti meren yli voittamaan ensimmäisen erän. Sitten Kurent sanoi: ”Katsotaanpa kumpi saa hallita manalaa. Se saa, joka on vahvempi. Hän polkaisi jalallaan maata, jolloin siihen aukeni suuri kuilu. Kraniacin polkaistessa maa repesi uumeniaan myöten ja näkyviin tuli sulaa kultaa virtaava joki.
”Kolmas kerta toden sanoo”, Kurent totesi. ”Nyt ammumme kumpikin nuolen taivaalle. Se joka ampuu korkeammalle, saa hallita maailmaa ja kaikkea, mikä on sen alla ja sen yläpuolella.” Kurent ampui, ja kesti kahdeksan päivää, ennen kuin hänen nuolensa putosi takaisin maahan. Kraniacin nuoli putosi vasta yhdeksän päivän kuluttua, ja mukana maahan putosi nuolen lävistämänä myös Jumalan ruoka-aittojen vartijakukko.
”Sinä olet maailman hallitsija, ja minä olen sinun alamaisesi”, Kurent sanoi. Mutta samalla hän mietti parhaillaan, miten saisi voimakilpailussa menettämänsä nokkeluudella takaisin. Hän puristi viinipuista sauvaansa, ja siitä alkoi valua punaista nestettä. Veijarijumala lähti tapaamaan maailman hallitsijana mahtailevaa Kraniacia ja tarjosi tälle juomaa. Jättiläinen kehui juoman olevan virkistävää.
Kurent lähti pois ja puristi uudelleen viinipuusta nestettä, mutta tällä kertaa hän sekoitti siihen hiukan helleborusta, kuunvalossa poimittuna näkyjä aiheuttavaa kasvia. Toisella vierailukerralla Kraniac löytyi maan uumenista, kultajoen rannalta valittamassa janoaan. Maan uumenissa ei ollut vettä, vain pelkkää kultaa. ”Tässä on juotavaa, kunnioitettu hallitsija”, Kurent sanoi kohteliaasti. Yhdestä pikarillisesta ei ollut vielä juovuttamaan Kraniacia, mutta hän ei halunnut ottaa lisää. Kurent puristi viinipuuta kolmannen kerran ja lisäsi tällä kertaa nesteeseen hiukan omaa veijarin vertaan. Hän lähti etsimään jättiläistä ja löysi hänet nyt korkeimman vuoren huipulta syömässä itsensä Jumalan pöydän ääressä. ”Jos sinä syöt Jumalan ruokaa, tarvitset totisesti myös jumalaista juomaa.”
Kraniac joi. Hänen aistinsa alkoivat hämärtyä heti lisätyn veren vaikutuksesta. Hän pyysi lisää, ja Kurent kaatoi viiniä kuin altis palvelija ainakin. Kraniacia alkoi pyörryttää eikä hän muistanut missä oli. Jumalan palattua hän tapasi Kraniacin retkottomassa humalaisena pöydän ääressä. Kaikki lihat oli syöty eikä jäljellä ollut kuin rasvaa ja luuta.
Jumala suuttui ja löi ahmattia väkevällä kädellään. Kraniac vieri alas vuoren rinnettä ja jäi moneksi vuodeksi makaamaan sen juurelle täynnä mustelmia ja ruhjeita. Viimein hän toipui, mutta hänen voimansa oli tiessään. Enää hän ei pystynyt loikkaamaan meren yli, laskeutumaan maan uumeniin eikä kiipeämään taivaaseen. Niin veijari Kurentista tuli maailman hallitsija, ja siitä pitäen ihmiskunta on ollut heikkoa ja voimatonta. Viini on pelastanut ihmiset, mutta ihmiset on myös johdatettu harhaan viinillä.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ludvig XIV:n rakkausseikkailut osa 2: Kuningataräiti Anna Itävaltalainen nuhtelee poikaansa ja miniäänsä Orléansin herttuatarta


Musiikki kaikui Louvren linnan suurissa saleissa, leveät silkkihameet kahisivat ja silkkikengät kopisivat kiiltävällä parketilla kuningas Ludvigin hovitanssiaisissa. Nuori kuningas vietti ihastuneena iloista hovielämää. Milloin järjestettiin öisiä veneretkiä kuutamoiselle Seinelle, milloin konsertteja, ja välillä koko hovi lähti Fontainebleun linnaan, missä aika kului iloisissa tanssiaisissa linnan puistossa, soihtujen valossa. Kuningas järjesti yhtä mittaa ratsastusmatkoja, jotka päättyivät loistaviin tanssiaisiin milloin missäkin linnassa. Yhtenään järjestettiin myös teatteri-iltoja. Kuninkaan suureen suosioon oli tullut varsinkin näytelmien kirjoittaja Jean-Babtiste Poquelin, joka käytti itsestään taiteilijanimeä Moliére.

Orléansin herttuatar Henriette seison seinän vieressä ja katseli tanssivia. Hänen vinot vihertävät silmänsä loistivat, ja tuon tuostakin hän vaistomaisesti kohensi kädellään punaisista hiuksistaan kammattua korkeata hiuslaitetta. Miten ihmeellistä elämä saattoikaan olla, hän ajatteli. Koko elämänsä hän oli ollut köyhä sukulaistyttö, joka armosta sai asua Ranskan hovissa. Hän oli kärsinyt laihuudestaan, pitkistä sääristä ja huonoista vaatteistaan, joiden takia hän uskoi olevansa kaikkien pilkan kohteena. Mutta sitten kaikki muuttui. Hänestä tuli Orléansin herttuatar, ja äkkiä hän huomasi olevansa koko Ranskan hovin keskipiste. Se ei kylläkään johtunut hänen miehestään Orléansin herttuasta, joka vain vaivoin sieti puolisoaan ja mieluiten vietti aikansa chevalier de Lorrainen seurassa. Mutta itse kuningas, kaunis ja loistava Ludvig, oli kiinnittänyt häneen huomioonsa.

 prinsessa Henriette Peter Lelyn maalaamana

Kaikki alkoi samoihin aikoihin kun hänestä tuli Orléansin herttuatar. Hän huomasi, ettei hän enää ollutkaan kuninkaan silmissä laiha, pitkänhuiskea tyttö, vaan nuori nainen. Kuningas avasi hänen kanssaan joka kerta suuret hovitanssiaiset, ja kun Moliéren näytelmiä esitettiin hovissa, istui Ludvig tavallisesti hänen vieressään.

Henriette eli päivästä toiseen kuin unessa. Kuningas rakasti häntä, sen hän huomasi niistä katseista, jotka Ludvig kohdisti häneen. Onnesta säteillen Henriette tanssi Ludvigin kanssa, istui hänen rinnallaan veneretkillä ja pujahti kesken Fontainebleun puistossa pidettyjä juhlia hänen seurassaan metsään kävelemään. Ludvig kietoi käsivartensa Henrietten vyötäisille ja painoi kasvonsa hänen poskeaan vasten. Onnesta huumaantuneena Henriette kieltäytyi ajattelemasta, mitä tämä kaikki merkitsi. He rakastivat toisiaan, hän ja kuningas, eikä millään muulla ollut väliä. Tästä onnesta hänen oli tietysti maksettava, sillä Orléansin herttuattarena hänen täytyi alistua Filipin tahtoon. Hänen oli siedettävä se, että tuo luonnoton mies tuli joka yö hänen vuoteeseensa, ivasi ja pilkkasi häntä tai nipisti häntä, kun hän käänsi selkänsä.--

Mutta mitä merkitsivät nämä hetket verrattuna siihen onneen, että kuningas rakasti häntä. Riemumielin hän kärsi kaiken ja ajatteli nöyryytyksensä hetkinä kuningasta, jonka huomaavaisuudet ja rakkaus seuraavana päivänä korvasivat hänen kärsimyksensä. Mutta kauan ei Henrietten ja Ludvigin rakkautta katsottu hovissa hyväksyvästi. Kuningatar Maria Teresia näytti päivä päivältä yhä surkeammalta, ja vaikka jokaisen täytyikin ymmärtää, ettei Ludvig voinut rakastaa espanjalaista puolisoaan, kuninkaan rakkaudesta kälyynsä alettiin kuiskutella. Ensin Henriette oli siitä ylpeä – hän nauttikin huomatessaan, että kaikki tiesivät kuninkaan rakastuneen häneen.

Mutta leskikuningatar Annan suunnitelmiin ei heidän kiihkeä rakkautensa sopinut. Hän kutsui heidät molemmat luokseen ja nuhteli heitä kuin pahankurisia lapsia. Ranskan hovin mainen ei saanut kärsiä, leskikuningatar sanoi ja vaati Ludvigia ja Henrietteä heti lopettamaan suhteensa. Eivätkö he huomanneet, että he olivat huonona esimerkkinä kaikille muille hovissa, leskikuningatar kysyi. Pieni rakkausseikkailu, no, sellaisen kuningatar vielä olisi voinut ymmärtää, mutta kuninkaan ei sopinut olla ihastunut veljensä puolisoon ja näyttää sitä niin selvästi. Vaikka Orléansin herttua olikin omalaatuinen – hetken kuningatar Anna tavoitteli sanaa, millä kuvaisi nuorempaa poikaansa – oli hän joka tapauksessa Henrietten aviopuoliso ja voisi pahastua huomatessaan vaimonsa pettävän häntä. Pahinta asiassa oli, että Henriette oli vetänyt kuninkaankin mukaan seikkailuun, joka ennen pitkää saattaisi hyvinkin vaikuttaa veljesten suhteisiin. Tiesiväthän he kaikki, miten vaarallisiksi kuninkaiden nuoremmat veljet saattoivat tulla, jos he huomasivat oikeuksiaan loukatun.

Henrietteä raivostutti hänen kuunnellessaan leskikuningattaren puhetta. Nyt kuningatar puhui noin hurskaasti, vaikka hän oli vuosikausia elänyt yhdessä kardinaali Mazarinin kanssa, joka sentään oli ollut aateliton mies ja vain tavallisen palvelijan poika. Tosin ei leskikuningatar tällä kylläkään loukannut ketään, sillä hänen puolisonsahan oli tuolloin jo kuollut. Katsellessaan pyöreäksi muuttunutta kuningatar Annaa ja kuunnellessaan tämän hurskasta puhetta Henriette teki päätöksensä. Koskaan hän ei suostuisi luopumaan Ludvigin rakkaudesta, mutta nyt heidän oli ryhdyttävä noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta. He eivät saisi enää esiintyä julkisesti yhdessä, pitää toisiaan kädestä muiden nähden tai hävitä juhlista kahdenkeskiselle kuutamokävelylle. Heidän rakkautensa säilyisi, mutta se oli nyt salattava tarkkaan. Joku toinen oli valittava uhriksi, joku johon hovi saattaisi uskoa kuninkaan rakastuneen.”

Ursula Pohjolan-Pirhosen Versaillesin valtiattaresta













































lauantai 1. heinäkuuta 2017

Vainajien sureminen ja muistaminen Antiikin Roomassa

 Hei vaan. Pieni tauko on ohi ja historiablogin päivittäminen jatkuu. Tässä kuussa ja elokuussa teemme yhteisiä aikamatkoja viidesti kuussa. Sen jälkeen ainakin kolmesti, useamminkin riippuen siitä kuinka hyvin löydän historiallista aineistoa, josta kirjoittelen tänne. :) Kiiruhtakaamme nyt aikakoneeseen, niin matka voi alkaa Antiikin aikaan.


***

Roomalaiset uskoivat kuoleman saastuttavan vainajan läheiset, joten heidän oli suoritettava erilaisia puhdistautumis- ja sovitusriittejä. Heti hautajaisten jälkeen oli esimerkiksi puhdistauduttava tulella ja vedellä. Vainajan kotona aloitettiin useita päiviä kestäneet puhdistautumismenot.
Omaisten suruilmaukset vaihtelivat sosiaalisen ryhmän ja sukupuolen mukaan. Maskuliinisten roomalaismiesten täytyi perinteisesti osoittaa mielenlujuutta surunhetkellä, ja naisten sallittiin surra avoimemmin. Muinainen kahdentoista taulun laki ja filosofit kuten Seneca ja Plutarkhos neuvoivat omaisia käyttäytymään pidättyvästi läheisten kuolintapauksissa. Filosofit paheksuivat liiallisia surunilmauksia ja antoivat ymmärtää itsehillinnän olevan surun hetkellä yleensä varsin poikkeuksellista – ainakin naisten kohdalla.
Omaiset ilmaisivat suruaan lukuisin tavoin niin ikään hautapiirtokirjoituksissa. Niissä toistuivat tietyt ilmaukset ja runonpätkät noudattavat totuttua kaavaa kuten nykyajan kuolinilmoituksissa. Kliseisesti kaavoista ja runonpätkistä huolimatta surun tunteet olivat silti omia ja henkilökohtaisia.
Hautajaispäivänä omaiset söivät haudalla hauta-aterian, ja he järjestivät vielä yhdeksäntenä päivänä hautauksesta muistoaterian hautapaikalla, johon kuului vainajalle toimitettu juomauhri. Juomaa ja ruokaa kaadettiin hautaan erityisiä reikiä tai libaatioputkia pitkin, joita on löydetty arkeologisissa kaivauksissa hautojen yhteydestä.

Elävät muistivat edelleen vainajaa, vaikka hän oli poistunut hautauksen jälkeen elävien maailmasta. Omaiset kävivät vuosittain haudalla viettämässä juhla-aterioita vainajan syntymäpäivänä (dies natalis). Haudalle vietiin säännöllisesti leipää, kakkuja, hunajaa, viiniä, hajusteita, kukkia – eniten ruusuja ja orvokkeja – ja muita erityisiä lahjoja, sillä vainajan uskottiin jäävän majailemaan hautaan ja kaipaavan ruokaa, juomaa ja muuta huolenpitoa. Roomalaiset määräsivät usein testamenteissaan tietyn summan rahaa käytettäväksi vuosittaisiin hautariitteihin. Hautajuhlat olivat yhteisöllisesti tärkeitä muistotilaisuuksia eläville. Toisaalta hautariittien motiivina kyti myös pelko vihamieliseksi muuttuvasta ja haudasta harhailemaan lähtevästä vainajasta, joka lähti aiheuttamaan onnettomuuksia eläville, mikäli hänen muistoaan (memoria) ei kunnioitettu asiaankuuluvasti hauta-antimilla.

Yhteisön vainajat oli säilytettävä suosiollisina eläville oikeilla hautajaisriiteillä, hautauhreilla ja yleisissä vuotuisjuhlissa, joita vietettiin vainajien kunniaksi. Toukokuussa vietettiin Rosaliaa viemällä useimmiten ruusuja haudoille, ja Lemuria-juhlassa 9.-13.5 perheenpään piti keskiyöllä pestä kätensä lähdevedessä, heittää mustia papuja lemuureille kasvot poispäin käännettynä ja sanoa: ”Nämä minä heitän, näillä pavuilla lunastan vapaaksi itseni ja omaiseni.” Sitten hänen piti lausua yhdeksän kertaa: ”Esi-isien henget, menkää pois” ja katsoa taakseen. Helmikuisessa Parentalia-juhlassa uskottiin vainajien sielujen nousevan elävien pariin, niinpä suvun edesmenneitä muistettiin viemällä haudoille lahjoja. Kristillystyneetkin roomalaiset jatkoivat vainajien muistojuhlan viettämistä haudoilla. Osa kirkollista johtajista suhtautui suvaitsevasti tradition jatkumiseen, mutta monet piispat ja kirkkoisät paheksuivat muistojuhlia. Niitä kun vietettiin toisinaan riehakkaiden juominkien merkeissä.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Anna Fribergin ohjeita suursiivoukseen Kansan keittokirjasta

Paitsi joka päivä tapahtumaa kodin järjestämistä ja siivoamista, sekä vähän isompaa viikkosiivousta viikon lopulla, on välttämättömän tarpeellista aiottain toimittaa siellä oikein perinpohjainen puhdistus. Yleensä onkin tavallista että tämmöinen pääsiivous toimeenpannaan syksyllä ja keväällä sisäakkunain sijalleen asettamisen ja ulosottamisen yhteydessä, sekä joulun ja juhannuksen ynnä muitten suurien juhlien edellä. Tähän tarkoitukseen on valittava kirkas ja selkeä päivä, jos silloin tuulikin hiljaa henkäilee, on se sitäkin parempi.

Jotta saataisiin huoneessa enemmän tilaa ja siivoaminen voisi tapahtua nopeaan ja rivakasti, tarvitsee siirtää viereiseen huoneeseen, porstuaan tai muualle pienemmät huonekalut. Topatut sohvat ja tuolit sekä sänky- ja pitovaatteet on vietävä pihalle ja siellä tarkoin tuuletettavat ja tomusta puhdistettavat, ennen kun tuodaan jälleen sisälle.

Nyt siirretään isommat huonekalut vähän ulommaksi sieniltä, akkunat avataan ja aletaan huonetta riimoamaan. Tähän käytetään pitkällä varrella varustettua hienovarpuista ja pehmeätä kataja- tai lehtiluutaa. Ensiksi riimotaan eli ripistään tomu katosta. Tämän jälkeen on uunin päällinen ja tausta tarkoin puhdistettava. Sen jälkeen tarvitsee harjata huonekalujen päällystät ja taustat. Tämän tehtyä riimotaan eli ripsitään tomu katosta. Tämän jälkeen on uunin päällinen ja tausta tarkoin puhdistettava. Sen jälkeen tarvitsee harjata huonekalujen päällystät ja taustat. Tämän tehtyä riimotaan seinät ylhäältä alkaen. Viimeiseksi lakaistaan lattia tomusta puhtaaksi.

Kun huoneesta edellä mainitulla tavalla on irtanainen tomu poistettu, otetaan käsille pari kolme puhdasta, pehmeätä ja hieneetä riepua, sekä suopaa tai palanen saippuata. Sitten noudetaan lämmintä vettä kahteen astiaan ja aletaan pesemään huonetta. Mutta nyt ei suinkaan pidä aloittaa lattiasta, sen vuoro on taaskin viimeiseksi. Jos huoneessa on kaakeliuuni, sopii pestä se ensimmäiseksi. Taaskin on alettava ylhäältä ja meneteltävä seuraavalla tavalla. Toisessa astiassa olevaan veteen sekoitetaan vähän suopaa tai saippuata. Tähän veteen kastetaan sitten karkein rievuista, puserretaan valtavesi pois, ja pestään uuni ylhäältä alkaen, kuten jo mainittiin, vähäinen ala kerrallaan oikein puhtaaksi. Sitten kastetaan toisessa astiassa olevaan saippuattomaan veteen toinen riepu, jolla pesty ala vielä virutetaan. Viimeiseksi pyyhitään koko pesty osa vielä kuivalla puhtaalla rievulla ihan kuivaksi. Sitten otetaan uusi ala pestäväksi äsken mainitulla tavalla, ja työtä jatketaan sillä lailla, kunnes uunin koko pinta on hohtavan puhdas. Samalla lailla on pestävä ovenpäällinen, pihtipielet ja ovi sekä sisä- että ulkopuolelta. Tämän jälkeen sopiipestä akkunat päällinen, pielet ja puitteet ja sekä kaikki pesemistä sietävät huonekalut. Likainen vesi on astioista kaadettava pois vähän väliä, ja puhdasta vettä otettava sijaan. Sillä likaisella vedellä ei voi saada puhdasta jälkeä.

Myöskin akkunan ruudut on puhtaaksi pestävät. Mutta niitä on pestävä kylmällä vedellä, sillä lasi käypi himmeäksi, kun sitä pesee lämpimällä vedellä. Rievut ja vesi pitää olla aivan puhtaat. Vähän saippuata sopii myöskin ensivedessä käyttää ja jos ruudut eivät sittenkään tulisi oikein kirkkaiksi, sopii veteen panna vähän spriitä tai etikkaa.

Nyt on aika käydä lattiaan käsiksi. Sitäkin on pestävä kerrallaan ainoastaan niin suuri ala, minkä käsillään eteen ja molemmille sivuille ylettyy hyvin. Vaatteiden suojaamiseksi on sangen edullista käyttää niin sanottua kuurauslaatikkoa. Tämä on puinen alusta eli pohja, jonka kolme sivua on varustettu noin desimetrin korkuisella laiteella. Polvien alle sopii pehmitteeksi panna jotain vaatetta.

Maalattua lattiata on pestävä samalla tavalla kuin ovia ja pihtipieliä, mutta tähän käytettävät rievut voivat olla isompia ja karkeampia. Jos maalattuja paikkoja pestään harjalla, tarvitsee tämän olla hyvin pehmeän ja hienon, muutoin maali kuluu pois.

Maalaamattomia lattioita pestään sannalla ja kuusehakohuiskulla, josta kaikki neulaset ovat karisseet pois, taikka käytetään niiden sijaan järeätä juuriharjaa ja vähän suopaa tai saippuata. Lattiata on aina päästävä pitkinpäin lattian lankkuja myöten.

Lattioita ei pidä milloinkaan pestä valtavedellä, sillä se valuu alas lattian raoista ja kastelee permannon alaisen täytteen eli trossin, joka siitä alkaa mädätä ja tekee huoneessa olevan ilman kosteaksi ja epäterveelliseksi. Sangen tärkeätä on lattian viruttamisessa ja kuivaamisessa noudattaa mitä suurinta tarkkuuta ja huolellisuutta. Sillä kuta pikemmin lattia pesemisen jälkeen kuivuu, sitä puhtaampana ja terveellisempänä huoneen ilma säilyy. Tuo kaikille tuttu ja vastenmielinen kuuraushaju estetään parhaiten siten, että uunissa pidetään hiljaista tulta huonetta pestessä.

Kun huone näin on perinpohjaisesti puhdistettu, tuodaan huonekalut, sänky- ja pitovaatteet, tomusta tarkoin piiskaamalla ja harjaamalla puhdistettuina sisälle ja asetetaan paikoilleen.

Sitten riimotaan ja pestään samalla tavalla myöskin eteinen, porstua ja portaat.

Sälää, rikkoja ja muuta törkyä ei milloinkaan pidä koota eikä jättää portaille tai niiden ympäristöön, vaan ne ja samoin koko piha on pidettävä siistinä.

Tarpeen mukaan on myöskin riimottava, lakaistava ja puhdistettava kaikki konttoorit, ullakot, luhdit, aitat ja kellarit sekä muut varasto- ja ulkohuoneet.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Japanin luomismyytti ainut

Alussa maailma oli pelkkää liejua, veden ja maan sekoitusta, upottavaa mutavelliä. Siinä ei ollut mitään elämää. Mutta sen yläpuolella oli kuusi taivasta ja alapuolella kuusi maailmaa, joissa sui jumalia, demoneja ja eläimiä. Alempien taivaiden sumuisissa, alhaalla riippuvissa pilvissä asui demoneja, pahoja henkiä. Alemmat jumalat asustivat tähtitaivaissa ja yläilmojen pilvissä. Ylimmissä taivaissa asui luojajumala Kamui palvelijoineen. Hänen valtakuntaansa ympäröi luja metallimuuri, jonka sisäpuolelle päästiin suuresta rautaportista.
Kamui muovasi maailman pyöreäksi valtamereksi, joka lepää suunnattoman lohen selän varassa. Kala särpii valtameren sisäänsä ja sylkee sen taas ulos, ja tästä aiheutuvat vuorovedet, vuoksi ja luode, ja kun kala liikahtelee, syntyy maanjäristyksiä. Kerran Kamui katseli vetistä maailmaansa ja päätti tehdä sille jotain. Hän lähetti västäräkin töihin. Lintu katseli kummissaan sotkuista liejua eikä ymmärtänyt, mitä sille pitäisi tehdä. Se alkoi lennellä veden yllä siipiään räpytellen, polki mutaa jaloillaan ja takoi sitä pyrstöllään, ja vähitellen maa alkoi niillä kohdin kovettua. Näin kohosi merestä saaria tähän kelluvaan maailmaan. Uskollinen västäräkki jatkaa yhä vieläkin työtään keikuttamalla pyrstöään.
Kamuin luodessa maailmaa paholainen yritti tehdä hänen työnsä tyhjäksi. Kerran paholainen nousi varhain ja asettui suu ammollaan odottamaan, että saisi nielaista nousevan auringon. Mutta Kamui lähetti matkaan variksen lentämään paholaisen kurkkuun; paholainen oli vähällä tukehtua. Tämän takia varis on niin peloton lintu. Koska varis on muinoin pelastanut maailman, kaikki varikset luulevat voivansa edelleenkin tehdä mitä vain, vaikkapa varastaa ihmisiltä ruokapaloja.
Taivaissa asuvien eläinten nähtyä maailman kauneuden ne pyysivät että Kamui antaisi niiden tulla tänne asumaan. Jumala suostui. Hän loi myös monia lajeja juuri tätä maailmaa varten. Ensimmäisten ihmisten, ainujen, ruumis oli tehty maasta, hiukset olivat vesiheinää ja selkäranka pajua, ja sen vuoksi ihmisen vanhetessa hänen selkänsä painuu kumaraan.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Forumilla Gaius Julius Caesarin nuoruudessa



Forumilla ei ollut kerjäläisiä eikä huoria, ainoastaan hyvin pukeutuneita, siistejä miehiä ja naisia, jotka myivät, ostivat, söivät, joivat ja väittelivät politiikasta ja raha-asioista. Torin jokaisella laidalla kohosi valtavia kivitemppeleitä, korkeita pylväitä, joiden juuri ja laki oli kullattua, ja sotavoittojen kunniaksi pystytettyjä isoja riemukaaria. Tämä jos mikä oli imperiumin sykkivä sydän. He kaikki aistivat sen. Paikka uhkui itsevarmuutta, ylimielisyyttä. Suurin osa maailmasta eli vielä kurjuudessa, mutta näillä ihmisillä oli valtaa ja satumaisesti rikkautta.

Ainoa merkki viime aikojen levottomuuksista olivat tuimailmeiset legioonalaiset, jotka seisoivat kadunkulmissa asennossa tarkkailemassa ohikulkijoita kylmillä silmillään.

Tarkoitus on saada ihminen tuntemaan itsensä mitättömäksi”, Renius sanoi.
Mutta eihän se saa!” Cabera sanoi katsellen ihmeissään ympärilleen. ”Minut tämä saa ylpeäksi siitä, että ihminen on pystynyt rakentamaan jotain tällaista. Mikä rotu me olemmekaan!”

Alexandria nyökkäsi. Forum osoitti että kaikki oli mahdollista, ehkä jopa vapaus.

Pikkupojat mainostivat isäntiensä kauppatavaroita. Torin laidalla oli satoja pieniä liikkeitä: partureita, puuseppiä, teurastajia, muurareita, kulta- ja hopeaseppiä, savenvalajia, mosaiikintekijöitä, matonkutojia – lista oli loputon, ja värit ja melu sumenivat silmissä ja korvissa.

Tuolla Capitolinuksen kukkulalla on Juppiterin temppeli. Tulemme sinne uudestaan uhraamaan, kunhan olemme käyneet tapaamassa Marius-enoasi”, sanoi Tubruk. Hänellä oli aamupäivän auringossa rento olo ja hymy herkässä. Ryhmän kärjessä kävellessään hän nosti kätensä, jotta kaikki pysähtyisivät.

Odottakaa. Annetaan tuon miehen kävellä ensin kadun poikki. Hän on vanhempi tuomari eikä häntä voi panna odottamaan.”
Muut pysähtyivät katsomaan.


Mistä sinä tiedät kuka hän on?” Marcus kysyi.
Näetkö hänen vieressään olevan miehen? Hän on liktori, virkamiehen julkinen palvelija. Huomaatteko, millainen vitsakimppu hänellä on olallaan? Siihen kuuluu myös piilukirves, jolla mestata. Jos vaikkapa meidän hevosemme tönäisisi tuomaria, liktori voisi määrätä kuolemantuomion siltä istumalta. Hän ei tarvitse perusteluksi lakeja eikä silminnäkijöitä. Heidät kannattaa kiertää kaukaa, jos pystyy.”

He katsoivat ääneti tuomaria ja liktoria, kun nämä kävelivät aukion poikki. Kaksikko ei ollut huomaavinaankaan heidän uteliaita katseitaan.

Vaarallinen paikka tietämättömille”, Cabera kuiskasi.
Minun kokemukseni mukaan kaikkialla on vaarallista tietämättömille”, Renius murahti ryhmän perästä.

Forumilta poistuttuaan he tulivat sivukaduille, jotka eivät kulkeneet suoraan kuten pääkadut. Risteyksissäkään ei ollut yhtä paljon opasteita kuin pääkaduilla. Talot olivat neli- tai jopa viisikerroksisia. Varsinkin Cabera ihmetteli niitä.

Kuvitelkaa millaiset näkymät tuolta on! Ovatko ylimmän kerroksen asunnot kovin kalliita?”
Eivät, vaan halvimpia. Noin korkealle ei tule juoksevaa vettä, ja ylimmät kerrokset ovat vaarallisia, jos syttyy tulipalo. Jos se alkaa pohjakerroksesta, yläkerran asukkaat eivät yleensä pääse turvaan. Näettekö miten pieniä ikkunat ovat? Ne ovat pienet, jotta aurinko ja sade eivät pääse sisään, mutta niistä ei myöskään mahdu hyppäämään ulos.”

He astuivat syvien katujen yli isoja kiviä pitkin joita oli säännöllisin välein.-- Kärrynpyörien piti olla määrätyn levyiset, jotta ne mahtuivat väleistä. Cabera nyökkäili katsoessaan ohiajavia kärryjä.

Tämä on harkiten suunniteltu kaupunki”, hän totesi. ”En ole nähnyt toista tämän veroista.”
Tubruk tuhahti. ”Ei toista tämän veroista olekaan. Sanovat Karthagon olleen yhtä kaunis, mutta me hävitimme sen yli viisikymmentä vuotta sitten maan tasalle ja kylvimme maahan suolaa, jotta sinne ei enää koskaan kasvaisi viholliskaupunkia.” - Conn Igguldenin romaanista Rooman portit, luvusta 12

Millainen nainen sai antiikin roomalaismiehen hullaantumaan?

Viihteestä on aina löytynyt miesten eroottisten unelmien kohteita. 1800-luvun Euroopassa haaveiltiin tanssijattarista ja teatterinäyttelijättäristä, 1900-luvun alussa Moulin Rougen tanssijattarista ja elokuvan keksimisen myötä filmitähdistä kuten Greta Garbosta, Rita Hayworthista, Brigitte Bardotista ja Marilyn Monroesta. Television ja muotilehtien yleistymisen myötä malleista on alettu nähdä päiväunia.
Näin oli myös Roomassa, jonka teatterien naismallit olisivat kelvanneet hyvin makuukamariseuraksi. Naispuoliset miimikot esiintyivät lavalla toimimassa alkunäytelmän tanssijattarina ja koomikoina. Kyseiset roomattaret olivat estottomia ja neuvokkaita ja paljastivat sulonsa näyttämöllä. He antautuivat helposti rikkaille miehille ja valtaapitäville, jotka saapuivat teatteriviihteen pariin ihailemaan heitä. Niin pitkään kuin heidän kauneutensa kukoisti, näyttelijättäret koettivat parantaa vaatimattomia elinolojaan tai löytää varakkaan rakastajan elättämään heidät jalkavaimoinaan.




Jotkut saattavat ajatella etteivät Antiikin Rooman ja tiettyjen modernin viihteen alojen naisten elintasot eronneet huomattavasti. Ero on kuitenkin huomattava kahdentuhannen vuoden takaiseen maailmanmenoon verrattuna. Nykyään juorulehtibabet voivat edetä urallaan moniin vaikutusvaltaisiin piireihin tai jopa vallanpitäjien saleihin asti. Näyttelijättärien elämä oli paljon vaikeampaa antiikin aikaan. He olivat lain silmissä halpa-arvoisia ja kunniattomia naisia, joilla ei ollut mitään kansalaisoikeuksia. Roomalaiskirjailijat kutsuivat heitä usein nimellä meretrices eli ”portot”, mikä viittasi heidän kaksoiselämäänsä näyttelijättärinä sekä kurtisaaneina.
300-400-lukujen vaihteessa jKr. elänyt grammaatikko Marius Servius Honoratus kirjoitti että Rooman historiassa tunnettiin kolme kuuluisaa viihdemaailmassa työskennellyttä naista.Yksi naisista oli taiteilijanimeltään Originis, joka eli yli kaksituhatta vuotta sitten. Fine sopisi paremmin hänen taiteilijanimekseen, sillä nainen oli luonnonlahjakkuus löytämään asiakkaita kynittäväkseen ja tuhlaamaan kokonaisia omaisuuksia. Originista ei tiedetä muuta kuin että hän metsästi rikkaiden perheiden perillisiä. Mielettömästi Originisiin rakastunut nuori Marsaeus oli upporikkaan perheen poika, joka meni tyhmyyksissään hävittämään perheensä koko omaisuuden. Isänsä varat ja talon, roomalaisperspektiivistä aivan kaiken.
Arbuscula (”pieni puuntaimi”) eli samoihin aikoihin. Cicerokin tunsi tuon voimakasluontoisen näyttelijättären, joka saalisti miehiä ylhäisen ritariluokan keskuudessa. Erään näytöksen aikana ylhäissäädyn edustajat taputtivat Arbusculalle, mutta rahvas vain buuasi. Esiintyjä keskeytti näytöksen ylimielisesti ja sanoi röyhkeästi olevansa tyytyväinen rikkaiden eli ”rehellisten” (honesti) osoittamaan arvostukseen. Käytännössä näyttelijätär olisi voinut haukkua plejibikatsojia surkimuksiksi ja epärehellisiksi, viettihän hän nykyään aikaansa patriisien makuuhuoneissa.
Lycoris oli Rooman historian kuuluisin näyttelijätär. Lukemattomat miehet tunsivat halua sensuelliin ja lumoavaan kaunottareen. Häntä pidettiin vuosisatojen ajan esimerkkinä naisesta, joka onnistui vahvistamaan asemansa sovinistisessa yhteiskunnassa. Kaunotar aloitti uransa tyhjästä teatterin synkässä maailmassa, mutta ajan myötä hänestä tuli politiikkojen ja valtaapitävien miesten rakastajatar. Lycoriksen yllättävän moderni tarina jatkuu toisessa postauksessa. ;)

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Turkin sulttaanin haareminaisten taistelua ikävää vastaan

Niin kauniina ja kiehtovan eksoottisena kuin haaremi näyttäytyykin, niin ei pidä unohtaa haareminaisten olleen orjattaria, seksiorjattaria. Naisia sulttaanin haaremiin, Seraljin Topkapiin, tuotiin eri puolilta Aasiaa ja Afrikkaa sekä myös Euroopasta. Osa haareminaisista syntyikin ja varttui aikuisuuteen haaremissa. Sulttaanin haaremin naisten keski-ikä oli seitsemäntoista vuotta.

Sulttaanin haaremia ei kansoitettu millä hyvänsä naisilla, vaan kaikki tulijat olivat monin erilaisin perustein tarkoin valikoituja. Himotuimpia olivat nuoret ja kauniit tytöt, joita sulttaanin eri puolilla hallitsevat kuvernöörit, passat, lähettelivät hallitsijalleen lahjaksi. Tytöt revittiin kylmästi juuriltaan haaremiorjuuteen pahimmillaan lapsina eikä kukaan ollut muslimi. Heidät käännytettiin kuitenkin haaremissa islamiin. Sulttaanit tunsivat erityistä heikkoutta Kaukasuksen seutujen sinisilmäisiin vaaleaveriköihin. Tyttöjä joko ryöstettiin haaremin seksileluiksi tai köyhät vanhemmat myivät tyttärensä haaremiin. Mikäli tyttö tai nuori nainen oli täyttänyt perusvaatimukset kelvataakseen toimitettavaksi sulttaanin haaremiin, eli hän oli mitä kaunein, suloisin ja ihastuttavin, eunukit tutkivat tytöt vielä perusteellisemmin. Heissä ei saanut olla mitään ruumiillista vikaa tai puutetta ja heidät tutkittiin suuta myöten tarkemmin kuin ostettavat hevoset - käsinkin kopeloimalla ja tunnustelemalla. Jos tyttö läpäisi juuri tähän tehtävään koulutetun eunukin tarkastuksen, hänestä lähetettiin vielä hyväksymistä vaativa ennakkoilmoitus pääeunukille, joka esitteli tytön valide sultanille hyväksyttäväksi – siinä tapauksessa että sulttaanin äiti oli elossa.
Vanhempia rohkaistiin myymään tyttäriään, maalailemalla kaunokertomuksia siitä, miten makea, helppo ja ylellinen elämä tyttöjä odotti sulttaanin jalkavaimona. Vanhempiensa myymien tyttöjen hinnoista kertoo vanha tulliasiakirja vuodelta 1790.
Tserkessityttö, noin kahdeksanvuotias; abessinialainen neitsyt, kymmenen vuoden vaiheilla; viisivuotias tserkessiläisneitsyt; tserkessinainen, viiden- tai kuudentoista ikäinen; noin kaksitoistavuotias gruusialaistyttö; keskikokoinen, seitsemäntoistavuotias neekeriorja. Maksavat noin 1 000 - 2 000 kurusia.” (Hevosen sai samaan aikaan noin 5 000 kurusilla.)


*** 

--Haaremin vapaus antoi naisen tehdä ruumiillaan mitä tahtoi, rikkoa kaikin mahdollisin keinoin hyviä tapoja, sillä haaremissa ei ollut hyviä tapoja. Hyvät tavat edellyttivät ”yhteiskuntaa”, todellisia miesten ja naisten välisiä suhteita, eikä niitä ollut, ikbal ajatteli. Oli vain ikuisesti läsnä oleva vihollinen, ikävä. Kaikkea kokeiltiin sen huojentamiseksi. Jokainen päivä oli jatkuvaa taistelua tuota itsepäistä hirviötä vastaan; odotusta, odotusta, odotusta. Tyynyillä ja matoilla astuen, orjien ympäröiminä, haaremin asukkaat kirjailivat lukemattomia nenäliinoja, soittivat loputtomiin erilaisia soittimia, sormeilivat teshipejään, itämaisia rukousnauhojaan, tuhanteen kertaan, laskivat niin pitkälle kuin pystyivät tai lausuivat Allahin yhdeksääkymmentä yhdeksää nimeä. He tuijottivat tuntikausia ulos ristikkoikkunoista, itkivät, polttivat ketjussa vaaleita savukkeita joita ostettiin varta vasten haaremille. Kun he kyllästyivät polttamaan, he tilasivat syyrialaista kahvia tai egyptiläisiä appelsiineja, pakottivat sorbetin kestämään puoli tuntia, harjasivat hampaitaan ja kiillottivat niitä hohkakivellä, pureksivat mastiksinpalaa saadakseen savun maun suustaan, kokeilivat uutta kampausta, laskivat jalokiviään, kaivelivat nenäänsä, nyppivät karvoja ruumiistaan, joivat sitruunanjuomaa päästäkseen eroon mastiksinmausta, jolla he juuri olivat piettäneet savukkeenmakua, jolla he olivat peittäneet kahvinmakua.

Nakş-i-dil sulki silmänsä ja kuunteli kaikkialla kaikuvaa kimeätä naurua. Naiset pukeutuivat ja riisuuntuivat ja pukeutuivat taas uudelleen, joskus joka ainoaan vaatekappaleeseen, jonka arkustaan löysivät. He liimasivat tähden tai puolikuun muotoisia syntymämerkkejä keskelle otsaa, pidennetyn silmän kulmaan, suupieleen tai poskipäälle. He asettelivat tusinoittain peilejä ja käsipeilejä kaikin mahdollisin eri tavoin nähdäkseen itsensä paremmin. He etsivät kavaltavia karvoja ruumiistaan. He maalasivat kynsiään, hennasivat kämmeniään hikoilua vastaan; mutta vihollinen, ikävä tavoitti heidät aina, ja joka päivä he hävisivät kilpailun aikaa vastaan. He määräsivät viistoistavuotiaita orjia tanssimaat kunnes nämä lysähtivät kasaan uupumuksesta, määräsivät jonkun toisen orjan toistamaan tarinan viidenteenkymmenenteen kertaan tai vaativat sokeata soittajaa soittamaan laulusävelmää kunnes tämän sormet olivat verillä. Mutta ikävä oli aina läsnä. He kävelivät puutarhassa, keinuivat, kiipeilivät puihin, palasivat lausumaan iltarukouksensa, lojuivat divaanilla pelaamassa korttia illallista odotellessaan; ja sitten alkoi taas savukkeiden, kahvin, sitruunajuoman, sorbettien ja oopiumin pirullinen kehä. Kaksi naispuolista painijaa järjestää näytöksen joka päättyi potkuun ja ilottomaan naurunpyrähdykseen, mutta ikävän hirviö kyyhötti nurkassa, heijastui jokaisesta peilistä, joka polulla, joka ikkunasta, kaikista kasvoista...




Haaremin naiset väsyivät helposti samaan asentoon. He laskeutuivat pitkälleen sohvalle, kääntyilivät, vääntelivät ruumistaan ja asettelivat kaapunsa pitkiä liepeitä tuhansin tavoin. Nakş-i-dil katseli miten kolmas kadine (sulttaanin vihitty vaimo) Benigar istuutui, tarttui sitten jalkoihinsa, työnsi tyynyn polviensa alle, veti polvet rintaa vasten, käpertyi kerälle kuin valtava kissa, ja kierähti sitten divaanilta lattialle olevalle mattokasalle kuin lapsi. Naisilla oli tapana omaksua asentoja joissa he voivat ottaa toisensa syliin, kuin jonkin pehmeän ja pyöreän. Kaikkein ankarin asento oli istuminen suorana ja jalat ristissä, minkä he oppivat lapsuudessaan niin että useimmat olivat hieman vääräsäärisiä. Sillä tavoin he polttelivat, pelasivat korttia tai backgammonia, keskustelivat, soittivat instrumenttejaan ja lauloivat. Kesti vuosia oppi istumaan yhdellä liikkeellä ja jäädä istumaan käsillään auttamatta, istua liikkumattomana kuin patsas tuntikausia ja nousta taas yhdellä liikkeellä, kuin jousen lennättämänä. Haaremin naisten viehkeys oli heidän taidoissaan esitellä kauniita muotojaan, nukkuvien kaunotarten raukeissa liikkeissä, pää takakenossa, hiukset hajallaan, käsivarret riippuen, taidossa jolla he hankkivat kultaa ja jalokiviä.
Joskus koettiin ihan todellinen tapaus; retki Aasian suolattomien vesin rannoille, keväinen muutto kesähaaremiin, ranskalainen akrobaattiryhmä, egyptiläinen tanssiteatteri. Jalokivikauppias saattoi tulla tuomaan Golcondan kameleita, Hormuzin safiireja, Tiibetin rubiineja, opaalikaulanauhoja, kukkien tai meritähtien muotoisia smaragdeja, Ophirin helmiä, agaatteja, granaatteja ja lasuurikiviä. Serbian mustalainen viipyi viikkokausia ennustamassa kaikille kämmenen viivoista. Tabib Lorenzo kävi ennustamassa synnyttäisikö ikbal (suosikki jonka kanssa sulttaani makaa) pojan vai tyttären mittaamalla tämän pulssin.


Lainattu pätkä Turkin sulttaanin haaremin naisten ajantappomenetelmistä on suoraan Barbara Chase-Riboudin romaanista Haaremin valtiatar (englanninkielinen alkuteos on nimeltään Valide), joka on historiallinen tositarina. Algerialaiset merirosvot kaappasivat luostarikouluun mustine palvelijattarineen olleen kreolityttö Aimée du Buc de Riveryn, keisarinna Josefinen serkun. Tyttö annettiin lahjaksi Turkin sulttaanille Abdulhamidille. Nakş-i-diliksi nimetty tyttö herätti ensin sulttaanin huomion, sitten hän yleni suosikiksi eli ikbaliksi ja lopulta Abdulhamid avioitui hänen kanssaan. Aimée/ Nakş-i-dil synnytti sulttaanipuolisolleen Mahmud-nimisen pojan, joka onnistui nousemaan valtaistuimelle Mahmud II:sena. 

perjantai 16. kesäkuuta 2017

1700-luvun muodikas mies


- Sinähän teet minut levottomaksi, Timss.
Herra Timss hymyili lempeästi. - Teidän ylhäisyydellänne ei ole mitään syytä levottomuuteen.
- Etkö sinä voisi sanoa aivan suoraan mikä vika minussa on, kun sinä olet noin pahuksen vaativainen?
Herra Timss kumartui puhdistamaan markiisin toista kiiltävää saapasta. - Teidän ylhäisyytenne voi tuskin olla tietämätön täydellisyydestään. Olen toiminut kamaripalvelijana kaksikymmentäviisi vuotta, ja olen niin sanoakseni joutunut taistelemaan ylivoimaa vastaan. Teidän ylhäisyytenne varmaankin yllättyisi siitä, miten yksi ainoa heikko kohta ihmisessä saattaa turmella mitä tyylikkäimmän kokonaisuuden. Voisin kertoa lukemattomista sellaisista tapauksista.
- No mitä vikaa minussa sitten on? markiisi kysyi pilkallisesti.
- Teidän ylhäisyydessänne ei ole mitään vikaa, herra Timss totesi yksinkertaisesti.
- Mitä ihmettä? Markiisi oli yllättynyt.
- Ei kerrassaan mitään vikaa, teidän ylhäisyytenne. Voisi tietysti toivoa, että teidän ylhäisyytenne kiinnittäisi hieman enemmän huomiota kaulaliinan solmimiseen tai suostuisi käyttämään useammin käherryspihtejä ja hajuvesipulloa, mutta meillä ei ole mitään salattavaa. Teidän ylhäisyytenne varmaankin ymmärtää, että on masentavaa taistella jatkuvasti luontoa vastaan. Pyrin teidän ylhäisyytenne palvelukseen, koska teidän ylhäisyytenne on joka suhteessa niin sopusuhtainen.
- Hyvä tavaton sentään! markiisi henkäisi.
- Jos teidän ylhäisyytenne sallisi minun panna yhden – yhden ainoan kauneuspilkun...
Kamaripalvelijan ja Vidalin markiisin dialogia Georgetta Heyerin 1700-luvulle sijoitetusta romaanista Paholainen rakastuu.
Richard Chamberlain Casanovana
Clarissa-neitonen samannimisessä minisarjassa herra Lovelacen kynsissä
Barokkimuodin aikana miehet olivat kuin riikinkukkoja pysyvään edustukseen luodussa salonkipuvussaan mutta rokokoomuoti oli naisvaltaista korostetussa feminiinisyydessään. Vaaleat pastellisävyt, valkoinen, kulta ja korallinpunainen olivat muodikkaita pohjavärejä. 1700-luvulla miehet eivät kuitenkaan jääneet harmaavarpusiksi prinsessapukuisten naisten rinnalla. Koristeellisista kankaista valmistetutut miesten vaatteet, varsinkin runsaasti hopea- ja kultakirjaillut liivit olivat hienoja.
Régensa-ajan miehen puku koostui polvipituisesta takista, liivistä, korollisista solkikengistä(!), silkkisistä polvisukista ja polvihousuista. Takki oli kaulukseton ja leveät hihansuut napitettiin ylös. Sen etuosan napitus jätettiin täysin tai osittain auki esittelemään usein brokadista ommeltua liiviä. Paidan kaulusröyhelöt tai paidan kauluksen pitsikoristukset ja vaaleat polvihousut eli culottes vilkkuivat liivin alta. Asusteina käytettiin kultapunosnauhalla koristettuja kolmikolkkahattuja, sinettisormuksia, nauhakoristeisia kävelykeppejä, solmionauhoja, pukumiekkoja, nuuskarasioita, mustia kauneuspilkkuja suupielessä tai poskessa ja sinettisormuksia.
herra Lovelacen juhlalook: puuteria, poskipunaa ja kauneuspilkku
vuoden 1987 Casanova-elokuvasta

Saint-Germainin kreivi Outlander-sarjan kakkoskaudelta

1600-luvulla muotiin tullut peruukki pysyi muodissa 1700-luvun loppuun asti pienempänä ja sirompana kuin barokin aikana. Miesten kampaus koostui kahdesta osasta: sivuhiuksista taiteiltiin vaakasuoria rullakiharoita korvien päälle ja niskaosa palmikoitiin tai koottiin silkkiseen pussiin. Kampauksen viimeistelyyn ei käytetty hiuslakkaa vaan valkoista jauhopuuteria ja hyväntuoksuista pomadaa. Peruukkien käytön vähennyttyä vuosisadan loppupuolella omat hiukset kasvatettiin hartiapituisiksi, kiharrettiin ja sidottiin niskaan poninhännäksi.

Ranskan nuori kuningas Ludvig XV makuuhuoneessaan Outlanderin kakkoskaudella